Maatalous-ja kalastus-virkamiehilletulkkienpalkinto
Euroopan komission suomalaiset tulkit myönsivät tänä vuonna Vuoden kokousmatkaaja -tunnustuspalkinnon suomalaisille maatalous- ja kalastusvirkamiehille.
Perustelujen mukaan maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet ovat tehneet mutkatonta ja tiivistä yhteistyötä tulkkauksen pääosaston kanssa.
”Aivan Suomen EU-taipaleen alkumetreistä alkaen he ovat toimittaneet tulkeille kokousten taustamateriaalia sekä järjestäneet pyydettäessä koulutustapahtumia. He puhuvat suomea kokouksissa johdonmukaisesti ja selkeästi varmistaen näin, että alan EU-sanasto kehittyy myös suomen kielellä”, perusteluissa kehutaan.
”Onpa käynyt niinkin, että muiden kielten tulkit ovat kokouksessa tulleet kiittämään, koska vasta Suomen valtuuskunnan puheenvuorosta he ymmärsivät, mistä on kyse!”
Komission suomenkieliset tulkit ovat myöntäneet Vuoden kokousmatkaaja-tunnustuspalkinnon vuodesta 2010 lähtien. Sen voi saada EU:n monikielisiin kokouksiin joko kokousedustajana tai taustavaikuttajana osallistuva henkilö.
Aiemmin palkinnon ovat saaneet MTK:n johtaja Seppo Kallio ja Suomen Brysselin edustuston virkamies Marja Hokkanen.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
