
Viikonloppu vietetään epävakaassa ja tuulisessa säässä – ensi viikolla tilanne alkaa kääntyä poutaisemmaksi
Suomen yli liikkuu viikonlopun aikana useampi matalapaineiden aiheuttama sadealue. Eniten sadetta saadaan maan pohjoisosassa, etelämpänä on tiedossa poutaisiakin hetkiä. Sateen ohessa puuskaista tuulta esiintyy myös.Lauantai on valjennut sateiden ja pilvien saattelemana. Suomen länsipuolella oleva matalapaine on tuonut maahamme sadealueen, joka on edennyt yön aikana maan lounaiskulmalta kohti koillista.
Tällä hetkellä se yltää Oulun seudulta Etelä-Karjalaan, iltapäivään tultaessa sateet ovat siirtyneet kokonaan Lapin puolelle. Sadealueen perässä pilvisyys vähenee ja maan länsiosassa on päivällä selkeääkin. Iltaan tultaessa selkeä alue yltää jo Etelä-Lappiin asti, Keski- ja Pohjois-Lapissa sataa yhä.
Sadealueen edetessä maan länsi- ja pohjoisosassa varoitetaan voimakkaista tuulenpuuskista, paikoin jopa nopeudeltaan 20 m/s puuskia voi esiintyä länsirannikon tuntumassa sekä Etelä-Lapissa. Päivällä lämpötila on 19 - 22 astetta, Lapissa sateen alla ollaan 15 - 17 asteessa.
Sunnuntaiyö on selkeä lähes koko maassa. Pilvettömyydestä ei kuitenkaan nautita kaikkialla koko päivää, sillä uusi matalapaine tuo uuden sadealueen maan länsi- ja pohjoisosaan. Eniten sateita tulee jälleen Lapissa ja maan itäosa saa osansa sateista illalla.
Matalapaineen edellä etelästä virtaa hyvin lämmintä ilmaa, jonka johdosta maan eteläosan poutaisilla alueilla päästään jopa hellelukemiin. Lämpötilat ovat Lapissa 15 - 20 astetta, muualla 20 - 26 astetta.
Tuuli on jälleen puuskaista, ja maan keskiosassa sekä kaakossa on ukkospuuskien mahdollisuus iltapäivästä alkaen.
Maanantaina päästään lähes koko maassa nauttimaan poutaisesta säästä, seuraava sadealue saapuu pohjoiseen tiistaiyöksi. Lämpötilat ovat yhä kesäisiä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

