Suomalaistenterveystutkimukselleluvassa jatkoa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee tammi–maaliskuussa terveyttä, elintapoja ja kansantauteja selvittävän kansallisen Finriski 2012 -terveystutkimuksen.
Tutkimushankkeeseen on tähän mennessä 40 vuoden aikana, vuosina 1972–2007, osallistunut 71 921 suomalaista.
Terveystutkimuksen tekijät jalkautuvat laitteineen 23.1.–2.4. yhteensä 88 kaupunkiin ja kuntaan viidellä alueella eri puolella Suomea.
Tutkimukseen kutsutaan 10 000 iältään 25–74-vuotiasta suomalaista Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnista, Helsingistä ja Vantaalta, Turusta ja Loimaalta sekä viidestä Varsinais-Suomen kunnasta.
Tutkittavat valikoidaan satunnaisotoksella, eikä tutkimukseen voi ilmoittautua.
Tietoa kerätään terveystarkastuksessa, jossa mitataan esimerkiksi kehon rasvaprosentti, otetaan verikoe ja tehdään ravintohaastattelu. Osaa tutkittavista pyydetään käyttämään liikunta- ja unimittaria sekä osallistumaan kuntotestiin.
Tulokset näistä mittauksista tutkittavat saavat omaan käyttöönsä. Myöhemmin kevään aikana tutkittavat saavat postitse tarkempaa tietoa omasta
terveydestään ja mahdollisesta sydäntautiriskistä, kun tutkimuksessa tehtävät mittaukset ja laboratorioanalyysit valmistuvat.
THL julkaisee alustavat tulokset Finriski 2012 -tutkimuksesta loppusyksyllä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
