PVO ja Fortum täysin eri mieltä sähkön varavoiman tarpeesta
Suomessa on käytössä tehoreservijärjestelmä, jolla taataan sähkön saanti huippukulutuksen aikana. Järjestelmän varavoimaloina voivat toimia kivihiilellä, kaasulla, öljyllä tai turpeella toimivat lauhdevoimalat, jotka käynnistetään vain vuoden kylmimpinä viikkoina, mikäli sähkö ei muuten riitä.
Energiavirasto valitsee valtion tukea saavat varavoimalat tarjouskilpailun perusteella.
Energiayhtiöltä edellytetään, että tehoreserviin valittu voimala saadaan tehopulan uhatessa käyntiin 12 tunnissa.
Energiavirasto esittää nyt kesällä päättyvän tehoreservikauden jatkoksi, että järjestelmään kuuluvan tehon määrä lasketaan 400 megawatista 300 megawattiin.
Pohjolan Voiman (PVO) mielestä tehon määrää ei pitäisi suinkaan laskea, vaan nostaa 600 megawattiin.
Tehoreservijakso olisi pidennettävä kahdesta neljään vuoteen.
Fortum puolestaan kyseenalaistaa koko tehoreservin tarpeen.
Fortumin mielestä sähkön tuontiyhteyksien lisäys parantaisi varautumista häiriöihin. Huippukulutuksen aikana olisi mahdollista myös hyödyntää kysyntäjoustoa eli rajoittaa kulutusta.
Tällä viikolla julkistetussa Pöyryn selvityksessä todetaan, että lauhdelaitoksia poistuu lähivuosina paljon käytöstä, koska niiden ajaminen ei ole kannattavaa.
PVO:n toimitusjohtaja Lauri Virkkunen on perustellut lauhdelaitosten tarvetta myös tuulivoiman kasvavalla määrällä. Mitä enemmän sähköjärjestelmässä on sään mukaan vaihtelevaa tuuli- ja aurinkovoimaa, sitä enemmän tarvitaan sähkön saannin varmistavia laitoksia.
Lauhdevoimalaitosten säilyttäminen käytössä vaatisi vain pienen osan siitä tuesta, jota tuulivoimalle maksetaan verovaroista, PVO:sta huomautetaan.
Suomesta on poistunut tehoreserviksi kelpaavaa lauhdevoimakapasiteettia yli 1 000 megawattia.
Fortum on sulkenut Inkoon hiilivoimalat toistaiseksi ja PVO purkaa Mussalon kaasuvoimalaitosta.
Käytöstä poistunut kapasiteetti ylittää Loviisan kahden ydinvoimalan tehon.
PVO:ssa lasketaan, että nykymenolla yhtiön Porissa ja Kristiinankaupungissa sijaitsevia hiilivoimaloita uhkaa sulkeminen, vaikka niillä on vielä teknistä käyttöikää jäljellä.
Fortumin pääekonomisti Simon-Erik Ollus kirjoittaa yhtiön verkkosivuilla, ettei sähköntuotannon tehovaje ole ongelma, koska Suomi pärjää hyvin tuonnin turvin.
Vuoden 2014 kysyntähuipun aikana Suomen sähköntuotannon käytettävissä olevasta tehosta jäi osa käyttämättä, koska tuonti oli edullisempaa kuin oman kapasiteetin käynnistäminen, Ollus perustelee.
Fortumin ja PVO:n toisistaan poikkeavia näkemyksiä sähkön tehoreservin tarpeesta selittää yhtiöiden erilainen rakenne ja omistuspohja.
PVO:n tehtävä on tuottaa sähköä omistajilleen omakustannushintaan. Yhtiö toimii niin sanotun Mankala-periaatteen mukaan samoin kuin osuuskunta.
PVO:n suurin omistaja on metsäyhtiö UPM, jolle – kuten muillekin PVO:n omistajille – tärkeintä on häiriötön sähkön saanti kohtuuhintaan.
Pörssiyhtiö Fortumin omistajien kannalta mahdollisen tehopulan aiheuttamat sähkön hintapiikit tai kiertävät sähkökatkot eivät ole ongelma.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
