Ylistys työkoneille
Taiteilija Tiina Vainio on tarttunut maalauksissaan poikkeukselliseen aiheeseen, isoihin työkoneisiin. Tämän maalauksen nimi on Pellolle lähdössä. Tiina Vainio Kuva: Viestilehtien arkistoTurkulainen kuvataiteilija Tiina Vainio kiinnostui raskaista työkoneista, kun jyskyttävä rakennustyömaa ilmestyi hänen naapurustoonsa. Taiteilija alkoi pohtia, mikä koneissa oikein kiinnostaa ihmistä. Onko se halu kokea voiman tunnetta tai jopa kaipuuta lapsuuden leikkeihin?
Näistä mietteistä syntyi kokoelma toinen toistaan värikkäämpiä maalauksia.
Vainio on maalannut miehisiä työkoneita hempeästi tussilla, mikä luo kiinnostavan kontrastin. Yhden seinän Helsingin näyttelystä valtaa koneaiheisten posliinilautasten armeija.
Osassa taideteoksia innoittajana on ollut tavallinen kotiverstas työkaluineen. Maalauksissa on violetilla ja purppuralla taustalla käsityökaluja. Työkalujen metalliosissa on käytetty hopeaa ja palladiumia. Jalometallit korostavat esineiden tärkeyttä ja arvoa omistajalleen.
Näyttelyn ohessa on julkaistu kirjanen Ihanat koneet, jonka Vainio on kuvittanut, ja johon hän on haastatellut kahta maanrakennusalan ammattilaista ja yhtä kotiverstaalla viihtyvää harrastajaa.
Taiteen tohtori Mari Krappala on kirjoittanut artikkeleita koneen ja ihmisen suhteesta. Niin konemiehen elämästä tuli hetkeksi taidetta.
MT
Tiina Vainion näyttely
Galleria Brondassa,
Annankatu 16, Helsinki, 28.6. asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
