KL: Työ autotehtaalla kiinnostaa – hakijoita kymmenkertaisesti paikkoihin nähden
Valmet hakee ensi vaiheessa 250 työntekijää. Niitä on Kauppalehden mukaan hakenut lähes 2 600 kiinnostunutta.
Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehdas tarjoaa ensi vuonna työtä 1 000 uudelle työntekijälle. Kuva: Kari SalonenTyöpaikka Uudenkaupungissa Valmet Automotiven autotehtaalla on osoittautunut vetovoimaiseksi. 250:een ensimmäisenä haettavaksi tulleeseen työpaikkaan on Kauppalehden mukaan saapunut 2 597 hakemusta.
Eniten hakemuksia on tullut Vaasan ja Oulun suunnalta, Tampereen ja Jyväskylän suunnalta sekä Itä-Suomesta. Joka neljäs hakija on nainen.
Marras–joulukuussa hakemuksensa lähettäneistä 250 työpaikan saavaa valitaan tammi–helmikuun loppuun mennessä. Yhtiö lupaa Kauppalehden mukaan ilmoittaa kaikille hakemuksen jättäneille valinnan tuloksesta.
Nyt rekrytoitavat ovat vasta ensimmäinen erä kaikkiaan tuhannesta, jotka yhtiö on ilmoittanut palkkaavansa rakentamaan Mercedes-Benzin GLC-katumaasturia. Loput 750 rekrytoidaan ensi vuoden aikana.
Osaltaan yhtiö kiittää hakemusryöpystä laajan rekrytointikampanjan saamaa mediajulkisuutta, kertoo Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo Kauppalehdelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
