Kattilaan päätyymärkää tavaraa
Kesä oli Pohjois-Savossa erittäin kostea. ”Tiestön kantavuus ja kääntöpaikat rajoittavat osaltaan energiakohteiden hankintaa ja niiden haketusjärjestystä. Se on korostunut tänä kesänä”, Harvestian hankintaesimies Tapio Bruun sanoo.
Kostea ilma vaikuttaa myös energiasisältöön. Tavara on ollut normaalia märempää. Normaalisti kosteusprosentti on noin 30.
”Kosteusprosentti oli viime keväänä 18, tänä kesänä 30–50:n välissä”, kuljetusesimies Ilpo Pennanen kertoo.
Kuusen neulasetkin tahtovat pysyä vihreinä. Vihreää neulasmassaa ei voimalaitoksella toivota, sillä se aiheuttaa kattilaan kloori- ja korroosio-ongelmia.
Märkä puu antaa myös vähemmän energiaa. Kun yleensä irtokuutioista haketta saadaan 0,8 megawattia energiaa, nyt on jääty jopa 0,6 ja 0,7:n tasolle.
Ero on iso, ja osaltaan sitä selittää kestävän metsätalouden rahoituslain haketustuen päättyminen.
Energiapuun haketustuki loppuu vuodenvaihteessa, ja rahoitushakemukset pitää toimittaa metsäkeskukseen lokakuun loppuun mennessä.
”Osa tavarasta on jouduttu hakettamaan ennenaikaisesti. Normaalissa kierrossa energiapuu on kasassa 1,5–2 vuotta ennen kuin se haketetaan, mutta nyt se ollut paikoin kasassa alle vuoden”, Pennanen kertoo.
PAULA TAIPALE
Normaalissa
kierrossa energiapuu on
kasassa 1,5–2 vuotta ennen kuin se
haketetaan,
mutta nyt se ollut
paikoin kasassa
alle vuoden.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
