OP: Yritykset varovaisia investoinneissaan
Yritysten investoinnit ovat OP-ryhmän mukaan hieman piristyneet. Maaseudun yrityksissä ja maatiloilla ollaan varovaisia, mutta pientä kasvua on sielläkin.
OP-ryhmä lisäsi alkuvuonna yritysten rahoitusta seitsemän prosenttia. Yritykset investoivat koneisiin ja laitteisiin.
”Valopilkkuja on useilla toimialoilla ja ympäri maata”, johtaja Ari Pöntinen sanoo.
Pöntinen vetää Helsingin OP-keskuksessa yritysosastoa. Maatilojen rahoitus siirrettiin sinne alkuvuonna.
”Maatilat selvästi empivät investointeja nykyisissä epävarmuuden oloissa.”
Ongelmatilojen määrä ei ole lisääntynyt.
OP-ryhmä on tekemässä kaikkien aikojen ennätystulosta. Vakavaraisuus on vankka, mikä mahdollistaa lisäosuuden hankkimisen rahoitusmarkkinoilta.
”Suomi nousuun on teema, johon olemme sitoutuneet”, pääjohtaja Reijo Karhinen lupaa.
Alkuvuodelta ryhmä raportoi 926 miljoonan euron tuloksen. Ryhmä ylsi tammi–syyskuussa parempaan liiketulokseen kuin koko viime vuonna.
”Toimintaamme kuvastavat vahva kasvu ja uudistuminen”, Karhinen myhäilee.
Alkuvuonna tulosparannus oli 25 prosenttia. Heinä–syyskuussa vauhti hiipui hieman. Tulos oli nyt 299 miljoonaa ja vertailutulos 251 miljoonaa.
Koko vuoden tuloksesta ryhmässä odotetaan selvästi parempaa kuin viime vuoden 915 miljoonaa.
OP-ryhmällä on yksi miljarditulos, vuodelta 2007.
Karhinen arvostelee päätöksentekoa Suomessa. Rakenteita pitää uudistaa, sillä ketteryys on kilpailuvaltti digimaailmassa. Osaamista Suomessa riittää.
Juhani Viitala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
