Fuusio ei sytytä puheenjohtajia
Halu varjella omaa toimintakulttuuria ja perinteitä on vahva. Yhden megajärjestön pelätään jopa etäännyttävän eläkeläisiä tutuksi tulleesta toiminnasta.
Vain Kristillisen liiton puheenjohtaja Ensio Koitto olisi valmis raottamaan ovea yhdistymisneuvotteluille.
Yhden eläkeläisjärjestön riittävyyttä kysyttiin pari vuotta sitten myös eläkeläisliittojen etujärjestön Eetun gallupissa Huomisen kynnyksellä.
Selvää vastausta ei saatu. Vajaa puolet vastaajista kannatti yhtä ja hieman yli puolet useita järjestöjä.
Vaatimukset yhdestä eläkeläisjärjestöstä ovat kuitenkin vuoden 2007 kyselyyn verrattuna laimentuneet.
Eläkeliitto on Eetun kuudesta liitosta ylivoimaisesti suurin. Se näkyy niin budjetissa kuin harrastustoiminnan laajuudessakin.
Kun liitoissa oli viime vuoden lopussa yhteensä 271 000 jäsentä, miltei puolet eli 47 prosenttia kuului Eläkeliittoon.
Vanhin Eetun jäsenyhteisö on vuonna 1959 perustettu Eläkeläiset ry. Taustalla olivat useille paikkakunnille perustetut vanhusten toimikunnat, joiden huolena olivat kansaneläkelain ulkopuolelle jätetyt kaikkein vanhimmat kansalaiset.
50 vuotta täyttävällä Eläkkeensaajien keskusliitolla on järjestöistä ainoana oma matkatoimisto ikäihmisille. Koko Euroopassakaan ei vastaavia ole monta.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
