Hätähuuto pienten keskusten puolesta

Jos jatkamme nykyistä kaupunkipolitiikkaa, menetämme nopeammin kuin luulemmekaan historialliset pikkukaupunkimme ja kirkonkylämme, Jarmo Vauhkonen kirjoittaa. Kuvat Vanhasta Raumasta. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkisto

lukijalta

Suomen kaupunkipolitiikka vannoo lähes sokeasti kilpailukyvyn, uuden

uljaan metropolin ja muutaman kasvukeskuksen nimeen. Väki pakkaa pääkaupunkiseudulle ja pariin kolmeen muuhun kaupunkiin.

Ennusteiden mukaan muuttovauhti jatkuu hurjana.

Kaikki vähänkin itseään kunnioittavat kaupungit ja jopa kirkonkylät pyrkivät kasvukeskuksiksi. Yhtälö on tietenkin mahdoton ja lopputulos sen mukainen: tyhjentynyt Suomi ja taantuvat keskukset.

Seikkailun hinta on myös kova. Menetämme olemassa olevan ja toimivan alue- ja yhdyskuntarakenteen ja ajan myötä – nopeammin kuin luulemmekaan – historialliset pikkukaupunkimme ja kirkonkylämme.

Nykyinen kaupunkipolitiikka ei täytä edes arvokkaan saattohoidon vaatimuksia – saati, että se tuottaisi muiden kuin näiden niin sanottujen kasvukeskusten käyttöön muutakin kuin metropolitietoa.

Nykymenolla Suomi hajoaa pääkaupunkiseudun metsiin, sillä liikkeellä on ennen kokematon esikaupungistumisen ja hajaantumisen aalto. Muuttajat eivät tilastojen mukaan ajaudu Helsingin ja muiden kasvukeskusten ytimeen, vaan niiden reunoille.

Metropoli on kaupunkisuunnittelun suurin haaste ikinä, kommentoi rakennemuutosta kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara (HS 27.3.). Vaattovaaran

kommentin ja huolen jatkoksi olisi suorastaan huutava tarve laajentaa suunnittelunäkökulmaa Helsingistä ja pääkaupunkiseudulta koko maahan.

Olemassa oleva alue- ja

yhdyskuntarakenne olisi nähtävä julkisena palveluna, saavutettuna etuna ja merkittävänä kilpailutekijänä.

Yli puolet kansallisvarallisuudesta on sidottuna nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen, joka ei mukaudu kvartaalitalouteen eikä yksittäisen hallituskauden kaupunkipolitiikkaan. Yhdyskuntarakenteet eivät siirry työpaikkojen ja palvelujen mukana kasvukeskuksiin. Ja: vuoden 2030 alue- ja yhdyskuntarakenne on jo pääosin olemassa.

Merkittävyydestään huolimatta koko Suomea koskeva ja käynnissä oleva raju kaupunki-

ja yhdyskuntarakenteen

murros ei pääse lööppeihin, vaan jää kansallisen kilpailukyvyn, metropolin, kuntarakenteen ja sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusten jalkoihin.

Suomen pikkukaupungit ja kirkonkylät ovat nyt uhattuina. Kamppailussaan ne on jätetty yksin, sillä niille ei valtakunnallisia kehittämisresursseja heru.

Kaupunkikeskustat saavat edes jossain määrin kehittämishankkeisiinsa valtion tukea, mutta pienet keskukset eivät saa mitään. Niiden kohtalo

vaietaan kuoliaaksi tai lakaistaan maton alle.

Näin tapahtuu, vaikka monen suomalaisen koti ja kotikylä ovat kasvukeskuksen ulkopuolella.

Keskusten uusiutuminen ja elinvoima alkavat usein ytimestä eivätkä reunoilta. Myös tästä syystä pienetkin keskukset tarvitsevat – ja ansaitsevat – nykyistä enemmän valtakunnallista huomiota ja tukea.

Missä on avoin julkinen keskustelu Suomen monikeskuksisesta kaupunkirakenteesta? Missä viipyy keskustelu pikkukaupunkien kaupunkitutkimuksesta ja -suunnittelusta? Missä luuraavat pienten keskusten selvitysmiehet ja lobbarit ja niitä puolustavat valtiomiehet?

Suomen marginaalisilla markkinoilla ja rakentamisen volyymeillä voisi kuvitella, että kaupunkirakenteen uusiutumista ja elinvoimaa sekä kasvua haetaan muualtakin kuin kaupunkirakenteen fyysisestä kasvusta.

Valtakunnan tason kaupunkipolitiikan ja -suunnittelun erilaiset jumitukset eivät saisi missään nimessä enää entisestään vaikeuttaa koko maan kaupunkirakenteen ja keskusten uusiutumista.

Etelä-Savon maakuntaliitto ja Elävä kaupunkikeskusta ry

valmistelevat yhteistyössä kampanjaesitystä Pienet keskukset (Pike). Kampanjan tavoite on koota hyviä keskusten kehittämisesimerkkejä

työkaluiksi toimijoiden

käyttöön.

Pidemmän ajan tavoitteena on myös tutkimus-, kehitys- ja verkostoitumisohjelma pienten keskusten luovan uusiutumisen ja ”kasvun” edistämiseksi. Mikkelin palkitun keskustauudistuksen rohkaisemana sekä Mäntyharjun ja muiden vireillä olevien keskustan kehittämishankkeiden myötä Etelä-Savo soveltuu mainiosti yhdeksi pienten keskusten kehittämislaboratorioksi.

Jarmo Vauhkonen

aluesuunnittelujohtaja

Etelä-Savon maakuntaliitto

Mikkeli

Avaa artikkelin PDF