Bensalitran hinta ennätyskorkealla
Taloudesta
lyhyesti
Bensiinin hinta on noussut ennätyksellisen korkeaksi. Kalleimmillaan bensiinilitra maksaa netin hintaseurannan mukaan Suomessa jo selvästi yli 1,70 euroa. Bensiinilitran hinta on karkeasti 10 senttiä korkeampi kuin edellisessä hintahuipussa vuoden 2008 heinäkuussa.
Öljyalan keskusliiton hintaseurannan mukaan bensiini maksoi helmikuun puolivälissä keskimäärin 1,63 euroa litralta. Aiempi hintaennätys oli tämän päivän rahassa laskettuna 1,62 euroa litralta.
Mediakonserni Sanoma myy 21 prosentin osuutensa DNA-operaattorista yhtiön muille omistajille. Kauppahinta on yli 181,5 miljoonaa euroa, Sanoma ja DNA uutisoivat torstaina. Sanoma kirjaa kaupasta noin 17 miljoonan euron kertaluontoisen myyntitappion.
Tuoreen osakekaupan jälkeen DNA:n pääomistajiin kuuluu joukko maakunnallisia operaattoreita Finda Oy, Oulu ICT Oy, PHP Holding Oy ja Osuuskunta KPY.
Juomakonserni Olvin loka-joulukuun tulos ennen veroja kasvoi jonkin verran vuotta aiemmasta. Tulosta kertyi noin 3,2 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 2,9 miljoonaa euroa. Liikevaihto sen sijaan pieneni hieman.
Juomien kokonaismyynti kasvoi vajaat kymmenen prosenttia kaikilla markkina-alueilla kotimaassa, Baltiassa ja Valko-Venäjällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
