Kärsitkö monien muiden tavoin itsetuntoa nakertavasta, osin tiedostamattomasta häpeästä? – Kierteen voi selättää

Kuva: Timo Filpus

"Miksi ihmeessä sanoin niin?" Häpeä saa pahimmillaan kiemurtelemaan tuskaisena ja kaivautumaan peiton alle piiloon. Kaikilla on kokemusta äkillisistä häpeän puuskista. Sen sijaan moni syvälle juurtuneesta häpeästä kärsivä ei tiedosta, mistä paha olo kumpuaa.

Jatkuvaa häpeää kokevalla on riski muuttua näkymättömäksi ylisuorittajaksi, joka lopulta ahdistuu tai uupuu. Niin kävi myös terapeutti Miia Moisiolle, joka sairastui masennukseen. Kokemuksista kumpusi uutuuskirja Häpeästä Valoon, joka antaa ainekset taustalla kalvavan häpeän tunnistamiseen ja käsittelyyn. Vääränlaisen häpeän ajatusmallista on mahdollista oppia pois.

Tunteena häpeä on normaali ja tarkoituksenmukainen, sillä häpeä pitää huolen, että ihminen noudattaa yhteisön rajoja ja normeja. Jos lapsuudessa on saanut turvaa ja selkeät rajat, niiden puitteissa on suhteellisen helppo toimia. Lapsi oppii selviytymään häpeästä, jos vanhempi opettaa, ettei tunteeseen tarvitse jäädä kiinni.

Häpeämörkö voi kuitenkin kasvaa, jos lapsi joutuu opettelemaan, miten ja millaisella tuulella pitää olla, jotta vanhemmat eivät suutu. Monesta tulee jo lapsena näkymätön. Vahingoittavan vanhemmuuden seurauksena lapsi oppii tukahduttamaan ja torjumaan tunteitaan ja tarpeitaan eikä välttämättä lopulta edes tunnista niitä. Syntyy tunnelukkoja.

Häpeä on vahva uskomus omasta kelpaamattomuudesta, vajavuudesta, vääränlaisuudesta, arvottomuudesta ja riittämättömyydestä.

Häpeäidentiteettiä kantavat vaativat itseltään enemmän kuin keltään muulta.

"Mitäpä jos kokeilisit puhua jollekulle toiselle samalla tavalla kuin puhut itsellesi? Sanat eivät ehkä kestäisi päivänvaloa", Moisio kirjoittaa viitaten haitalliseen sisäiseen puheeseen, jolla moni meistä mollaa itseään.

Syvästä häpeästä kärsivällä saattaa olla tiukat ja tiedostamattomat käsitykset siitä, miten saa olla ja miten ei. Toisaalta myös täysin häpeämättömän ja rajattoman käyttäytymisen taustalla saattaa piillä ankara häpeä.

Moision mukaan sosiaalinen media on nostanut esiin valtavat joukot "rajojen vartijoita", jotka rankaisevat tuomiopuheillaan muita ja saavat heidät tuntemaan itsensä vääränlaisiksi.

Häpeästä kärsivälle nykyajan mahdollisuuksien maailma voi olla erityisen haastava.

"Viiteryhmiä on paljon ja niitä silmiä, joista hakee hyväksyntää, voi olla valtava määrä", Moisio pohtii kirjassaan.

Kun häpeänappi jostain syystä painuu äkillisesti pohjaan, on ihminen todellisessa hätätilassa. "Miksi tein niin?" Ahdistustilanteissa ihmisillä on monenlaisia opeteltuja keinoja mielensä hallitsemiseksi: soitto kaverille, tarttuminen viinipulloon tai juoksulenkki.

Keinoista voi muodostua myös riippuvuuksia. Pahaa oloa paikkaillaan viinalla, lääkkeillä, tupakalla, seksillä, peleillä, paiskimalla töitä ja törsäämällä. Lopulta riippuvuuskin aiheuttaa häpeää.

Moision mukaan hyvä ensiapu häpeäkohtaukseen on maadoittuminen ja hengittäminen.

"Kannattaa laittaa jalkapohjat lattiaan kiinni ja alkaa hengittää niin, että pidentää vähän uloshengitystä."

Tiedostamattomasta häpeästä kärsivä saattaa vältellä tiettyjä tilanteita ja muokata käyttäytymistään, jotta ei koskaan epäonnistuisi ja tuntisi häpeää. Naamioitumisesta ja häpeän kanssa selviytymisestä voi tulla niin rankkaa, että ihminen uupuu taakkansa alle. Yleistä on myös hävetä omaa kehoaan, mikä voi johtaa syömishäiriöön. Joku tavoittelee täydellisyyttä, toinen kadehtii muita ja kolmas saa raivokohtauksia.

Tyypillistä häpeän musertamille on myös se, etteivät he osaa sanoa ei, eivätkä tiedä mitä haluavat. Moni uhrautuu ja huolehtii vain muiden tarpeista. Pahimmillaan ihminen ei koe olevansa rakkauden arvoinen.

Ratkaisu häpeään löytyy omasta itsestä.

"On tehtävä täyskäännös ja lähdettävä matkaamaan takaisin kohti omaa ydinolemusta. Itseään voi kuoria kuin sipulia", Moisio sanoo.

Ensinnäkin on hyväksyttävä ne asiat, joita itselle on käynyt ja otettava vastuu siitä, että jatkossa voi paremmin. Aikuisuus on vastuunottoa omista tunteista.

Moision mukaan ei tarvitse rynnistää antamaan anteeksi niille, jotka ovat kohdelleet kaltoin, eikä heidän kanssaan tarvitse selvitellä asioita. Usein anteeksianto, hellittäminen ja hyväksyntä kumpuavat sisältä, kun asioita työstää itsekseen. Moni turvautuu terapiaan.

Sisältään voi löytää sekä satutetun lapsen, että vastuullisen aikuisen.

"Voimme matkata niihin muistoihin, jotka ovat satuttaneet, ja valjastaa lempeän ja jämäkän aikuisen puolemme puolustamaan ja rohkaisemaan sisäistä lasta. Tämä voi kuulostaa hölmöltä, mutta tuo oikeasti toimii", Moisio vakuuttaa.

On tärkeää käydä läpi ihmissuhteitaan sekä oman suvun häpeähistoriaa. Mitä on tapahtunut kenellekin ja millaisia ihmisten väliset suhteet ovat olleet? Ymmärtäminen on usein avain hyväksymiseen ja anteeksi antamiseen.

Samalla tutustuu omiin tunteisiinsa. Joskus niihin pääsee paremmin ja nopeammin käsiksi kehon kautta kuin puhumalla. Moisio suositteleekin kokeilemaan läsnäoloharjoituksia, kuten mindfulnessia.

Kun vaikea tunne pulpahtaa pintaan, kannattaa kuulostella: "Voinko olla tämän tunteen kanssa, vaikka sattuu?"

Hengitys hengitykseltä tunne laantuu ja mieli löytää tasapainon. Jos tunnetta välttelee, se saa voimaa ja voimistuu.

Aikaa myöten häpeä väistyy ja tilalle tulee hyväksyntää ja rakkautta itseä kohtaan. Ihminen oppii myös vetämään rajoja ja irtaantumaan vahingollisista suhteista. Pian on mahdollista vastata kysymyksiin: "Kuka olen?, Mitä tunnen?, Mitä haluan?, Mitä tarvitsen?"

Moision mukaan häpeän vastalääke on rakkaus. Rakkautta ei tarvitse ansaita, vaan kaikki ovat sen arvoisia.

Häpeä on pelkoa ja rakkaudettomuutta.

"Minulle yksi puhuttelevampia kysymyksiä on ollut: Valitsetko pelon vai rakkauden?", Moisio kirjoittaa.

Myös psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala tietää omasta kokemuksesta, millaisia seuraamuksia tunteiden patoamisella ja häpeällä voi olla. Hän sairastui syömishäiriöön ja uupumukseen. Lopulta häpeän käsittelystä tuli Kujalalle ura. Kirja Tunteella – Häpeä ilmestyi viime vuoden helmikuussa.

Fysiologisesti häpeän tunteen taustalla on elimistön valmistautuminen pakoon, taisteluun tai lamaantumiseen. Sympaattinen hermosto saa veren pakkautumaan lihaksiin, jotka valmistautuvat pakoon tai taisteluun, sydämen syke ja hengitys kiihtyvät ja puna nousee kasvoille.

Jos pako tai taistelu ei ole mahdollista, ihminen voi lamaantua. Parasympaattisen hermoston ottaessa vallan ihminen saattaa esimerkiksi menettää hetkeksi puhekykynsä tai kokea olonsa epätodelliseksi.

Epämiellyttävät tunteet jäävät jonnekin muistiin. Esimerkiksi esiintymistilanteessa tapahtunut moka voi nousta myöhemmin pintaan, kun on vaikkapa pitämässä esitelmää. 

Kujala tarjoaa kirjassaan harjoituksia häpeän hälventämiseen. Omakohtaiseen kehohäpeään hän on löytänyt apua jamaikalaisesta dancehall-tanssista. Keinoja on siis monia, kunhan oppii kuulostelemaan, mistä itse nauttii.

• 1. Tunnista häpeä ja hyväksy sen läsnäolo vaikket siitä pidä.
• 2. Huomaa millaiseen toimintaan häpeä sinua yllyttää. Mitä tekisi mieli tehdä kun hävettää, esimerkiksi jättää menemättä sosiaaliseen tilanteeseen, välttää katsekontaktia tai vähätellä itseä.
• 3. Toimi päinvastoin kuin häpeä yllyttää. Hakeudu sen äärelle mitä haluat välttää ja pyri suhtautumaan myötätuntoisesti itseäsi kohtaan.
• 4. Tunteet ovat usein kehollisia, joten häpeän vastatunteita, kuten myötätuntoa ja ylpeyttä voi vahvistaa esimerkiksi silittämällä itseään tai halaamalla. Ylpeyttä taas voi vahvistaa ojentamalla ryhtiään, seisomalla jämäkästi molemmilla jaloilla ja ottamalla toisiin katsekontaktin.
• Lähde: Emilia Kujala: Tunteella – häpeä.