Soinilta neljäsvälikysymys eurosta
Jälleen yksi välikysymys eurosta, oli tunnelma perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa perjantaina. Puheenjohtaja Timo Soini vakuutti, että niitä tulee niin kauan, kuin tulee euron pelastuspaketteja.
”Ikävä kyllä tilanne on toistuva. Me tehdään joka kerta välikysymys, ellei hallitus anna tiedonantoa tukipaketeista”, Soini sanoi.
Tällä kertaa välikysymys tehtiin Kyproksen pelastuspaketista. Välikysymys oli perussuomalaisille jo neljäs euron kriisistä tämän hallituksen aikana.
Perussuomalaisten tavoitteena on saada Kyproksen tukipaketista perusteellinen keskustelu eduskunnan suuressa salissa. Ilman välikysymystä se on Soinin mukaan mahdotonta.
Puolueen mielestä eurokriisin aikaan asioista on sovittu salassa ja kokouksissa viime tingassa.
”Ainoa mahdollisuus saada tietoa on mittauttaa hallituksen luottamus”, Soini sanoo.
Puolue haluaa muun muassa tietää, onko hallitus luopunut tavoitteesta saada Euroopan vakautusmekanismi EVM:lle etuoikeutetun velkojan asema Kyproksen lainalle. Soini epäilee, että on luopunut.
Perussuomalaisia myös ihmetyttää, miksi Euroopan keskuspankki EKP ja Euroopan parlamentti yrittävät ratkoa euron kriisiä. Yleensä kansainvälinen valuuttarahasto IMF hoitaa valtioiden talouden ongelmia.
Puolue myös kritisoi pankkien stressitestejä, koska kaikki testatut kyproslaisen pankit läpäisivät testit.
”Haluamme kysyä valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselta (sd.), miten paljon tämä maksaa meille”, kansanedustaja Anne Louhelainen kysyi.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
