
Nordkalk tehostanut toimintaansa irtisanomisten jälkeen – "lupaava alku"
Lappeenrannan kaivosta laajennetaan lähellä kaupungin keskustaa.
Nordkalkin myyntijohtaja Anssi Koikkalainen lisäisi rakennekalkin levitystä pelloille. Kalkkia saadaan muun muassa takana näkyvästä Lappeenrannan kaivoksesta. Kuva: Tero PajukallioKalkkiyhtiö Nordkalkin viime vuonna aloitettu muutosohjelma on parantanut yhtiön tehokkuutta, Nordkalkista kerrotaan.
Yhtiö vähensi viime syksynä 62 työpaikkaa Suomessa ja 106 yhteensä.
Irtisanomisia perusteltiin sillä, että yhtiö on kärsinyt pitkään vaikeasta markkinatilanteesta, heikentyneestä myynnistä ja kustannusten noususta.
”Muutosohjelman tavoitteena on parantaa suorituskykyä ja kannattavuutta pitkällä tähtäimellä. Osana ohjelmaa otimme marraskuussa käyttöön uuden toimintamallin, jonka vaikutus alkaa näkyä vähitellen”, sanoo Nordkalkin viestintäjohtaja Hanne Mäkelä.
Yhtiöllä on uusi maantieteellinen organisaatiomalli, jossa toiminnot on jaettu Pohjois- ja Keski-Eurooppaan sekä uusiin liiketoimintoihin.
”Meillä on kokemusta uudesta organisaatiosta vasta kolmen kuukauden ajalta, mutta alku näyttää lupaavalta”, Mäkelä kertoo.
Kilpailu poltetun kalkin myynnissä on koventunut lisääntyneen tuonnin takia. Poltetun kalkin myynti yhdessä sammutetun kalkin kanssa kattaa noin kolmanneksen yrityksen koko myynnistä.
Kaksi kolmannesta Nordkalkin myynnistä tulee kalkkikivestä, jonka kysyntä on vakaampaa. Kilpailun kiristyminen pitkällä aikavälillä johtuu pääosin poltetun kalkin tuonnin kasvusta.
Erityisesti Keski- ja Länsi-Euroopan isoissa tehtaissa tuotetaan suuria määriä poltettua kalkkia, vaikka sen paikallinen kysyntä terästeollisuudessa ei ole palannut yhtä suureksi kuin ennen vuoden 2009 finanssikriisiä.
Nordkalkin omistaja Rettig Group julkaisee tuloksensa 9. maaliskuuta. Nordkalkin käyttökate oli vuosi sitten 53,4 miljoonaa euroa ja elokuussa julkaistu viime vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon käyttökate 24 miljoonaa euroa.
Nordkalk aikoo suurentaa Lappeenrannan keskustan läheisyydessä sijaitsevaa kalkkikaivosta sekä laajentamalla että syventämällä. Kalkkikiveä riittää vuosikymmeniksi, yksikönpäällikkö Jouni Heinonen Nordkalkista kertoo.
Avolouhimo sijaitsee alle kahden kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta, mutta sitä ei kansalainen kaupungilla huomaa juuri lainkaan. Kaivos on piiloutunut junaradan ja kuutostien kulmaukseen ja aitojen taakse.
Kaivoksen pohja on nykyisin 165 metrin syvyydessä, ja sitä aiotaan jatkaa 240 metriin. Sen jälkeen vuoden 2040 tienoilla siirrytään tunneleihin, kalkkikiveä paikalla riittää ainakin 500 metrin syvyyteen.
Louhosta aiotaan laajentaa myös reunoille toiminnan lopettaneen Parocin tehtaiden kohdalta.
Nordkalkilla on suuria kaivoksia Suomessa Lappeenrannan lisäksi Paraisilla ja Lohjalla. Yhtiö tuottaa kalkkia monipuoliseen käyttöön, eniten kuluu teräs- ja paperi- sekä rakennus- ja kemian- ja kaivosteollisuuteen sekä maatalouteen maanparannuskalkiksi.
Maatalouteen tuotetaan pelto- ja rehukalkkia sekä rakennekalkkia, jolla pystytään sekä vähentämään fosforipäästöjä vesistöihin ja samalla parantamaan maan rakennetta.
Rakennekalkin menekki kasvaa koko ajan.
Ruotsissa rakennekalkin käyttöä tuetaan, mutta Suomessa tuki suunnataan lähinnä kipsin käyttöön fosforin sitojana.
Maatalouskalkin levitys alkoi lupaavasti Etelä-Suomen lyhyellä pakkaskaudella, mutta suojasää on taas lopettanut levittämisen.
Se on vahinko, sillä Suomen peltojen pH-taso on liian alhainen, Nordkalkin pohjoisen alueen myyntijohtaja Anssi Koikkalainen kertoo.
Kalkkikiveä porataan ja räjäytetään kaivoksella lähes päivittäin, nostetaan kaivinkoneilla dumppereihin ja siirretään rikastamoon.
Nordkalk tuottaa Lappeenrannassa kalkkikiveä, kalkkikivijauhetta ja rikastettua kalsiittia sekä wollastoniittia, joka on Lappeenrannan erikoisuus. Sitä ei Euroopassa louhita merkittävästi missään muualla.
Wollastoniitti on neulasmaista kalsiumsilikaattia, jota käytetään muun muassa lujittavana täyteaineena maaleissa, muoviteollisuudessa autojen kojelautojen lujittamiseen sekä keramiikan lasitteissa.
Wollastoniittia käytetään etenkin saniteettikeramiikassa, esimerkiksi wc-pöntöissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

