Maataloudessa pienet eläkkeet ja huono huoltosuhde
Maatalousyrittäjien eläkejärjestelmässä (myel) yksi vakuutettu maksaa eläkemaksuja ja kaksi nostaa eläkettä. Eläke on keskimäärin vain 850 euroa.
Valtio rahoittaa viljelijäeläkkeitä isolta osin.
Maataloudessa eläkeläisiä on paljon suhteessa työssäoleviin eli huoltosuhde on huono. Se on paljon huonompi kuin työntekijöiden järjestelmissä, joissa kaksi vakuutettua rahoittaa yhden eläkettä.
”Maatalouseläkkeissä huoltosuhde on päinvastainen”, johtaja Antti Huhtamäki Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta Melasta sanoo.
Maatalouden rakennemuutos on nopeaa. Nykyisin yksi maatila jatkaa ja kolme lopettaa.
Huoltosuhde ei parane pitkiin aikoihin. ”Kehitys jatkuu kauas tulevaisuuteen nykyisellään”, Huhtamäki sanoo.
Huhtamäki pitää perussuomalaisen Matti Putkosen ehdotusta outona. Puolue ajaa autojen verovapautta ja haluaa rahoittaa sen viljelijäeläkkeistä.
”Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.”
Melan toimitusjohtajan Päivi Huotarin mielestä perusongelma on viljelijöiden matala eläke. Vanhat eläkkeet ovat vielä pienempiä kuin uudet vanhuuseläkkeet.
Suurin osa viljelijäeläkeläisistä saa kansaneläkettä pienen työeläkkeen päälle.
Takuueläke turvaa eläkeläisen toimeentuloa, kun kokonaiseläke jää alle 750 euron. Täysi kansaneläke on 636 euroa yksinäiselle ja 565 euroa puolisoille.
Valtio maksaa lain mukaan eläkemenoja, jotka jäävät uupumaan myel-maksujen jälkeen. Viljelijämaksut seuraavat muita eläkemaksuja ja maksuprosentteja.
Viljelijät maksavat runsaat 200 miljoonaa euroa työeläkemaksuja. Valtio kustantaa puuttuvat 600 miljoonaa.
Viljelijävakuutetut saavat eläkemaksuissa alennusta alle 26 000 euron työtulosta. Siitä maksu nousee asteittain.
Täyttä maksua viljelijät maksavat yli 41 000 euron tulosta.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus nosti alennusrajaa vuoden 2013 alusta. Moni viljelijä laski työtulojaan ja tinki eläketurvastaan.
Melalla ei ole tarkkaa tilastoa määristä. Viljelijät elävät taloudellisissa ahdingossa, joten heillä ei ole varaa lisämaksuihin.
”Vakuutusmaksujen korottaminen voi johtaa työtulojen alentamiseen. Se on huono asia”, Huhtamäki kommentoi.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

