Ukrainan ja Venäjän tulitauko alkoi rakoilla heti – Venäjä iski yöllä ambulanssiin droonilla
Ukraina ja Venäjä syyttävät toisiaan tuhansista tulitaukorikkomuksista. Tulitauko maiden välille julistettiin ortodoksisen pääsiäisen kunniaksi, mutta se rakoili saman tien.
Venäjä ilmoitti Kremlin tiedotteessa tulitauosta sen jälkeen, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi (kuvassa) oli tulitaukoa ehdottanut. AFP/LEHTIKUVA.Ukrainan ja Venäjän välille ortodoksipääsiäisen kunniaksi julistettu tulitauko ei ole lainkaan pitänyt. Maat syyttävät toisiaan kaikkiaan tuhansista tulitaukorikkomuksista.
Ukraina sanoo Venäjän rikkoneen pääsiäistulitaukoa yhteensä noin 2 300 kertaa. Venäjä puolestaan sanoo Ukrainan rikkoneen tulitaukoa lähes 2 000 kertaa.
Ukrainan mukaan Venäjä on tehnyt tulitauon aikana muun muassa noin 480 tykistöiskua ja noin 1 800 iskua erilaisilla pienikokoisilla drooneilla. Venäjä ei kuitenkaan Ukrainan mukaan ole tehnyt esimerkiksi ohjusiskuja, täsmäpommi-iskuja tai Shahed-iskuja.
Venäjän puolustusministeriö ei valtiollisen uutistoimisto Tassin välittämässä tiedonannossa eritellyt sitä, millaisista rikkomuksista se Ukrainaa syyttää.
Tulitauon oli määrä jatkua 32 tuntia.
Ukraina on kertonut muun muassa yöllisestä ambulanssiin tehdystä drooni-iskusta, jossa haavoittui kolme ensihoitajaa, kertoi Kyiv Independent. Isku tapahtui Sumyn alueella Koillis-Ukrainassa.
Tulitauon oli määrä alkaa eilen iltapäivällä ja jatkua sunnuntain loppuun. Tulitauon oli määrä jatkua 32 tuntia.
Tulitauko maiden välille julistettiin ortodoksisen pääsiäisen kunniaksi, mutta se rakoili saman tien. Ukrainan asevoimat kertoi jo lauantaina illalla Venäjän rikkoneen sitä satoja kertoja. Ukraina sanoi tuolloin Venäjän tehneen satoja tykistö- ja drooni-iskuja.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti Kremlin tiedotteessa tulitauosta aiemmin tällä viikolla sen jälkeen, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli sitä ehdottanut.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






