Hiilinielusta tuleva korvaus on liian pieni
Maaseudun Tulevaisuudessa kirjoitettiin 9.10. 2013 Suomen ja EU:n neuvotteluista hiilinielupäätöksen hyvityksestä. Kirjoituksessa viitattiin Durbanissa vuonna 2011 järjestettyyn YK:n ilmastokokoukseen, jossa syntyneen päätöksen mukaan maat eivät voi enää korvata metsäalan vähenemistä kasvavilla metsien hiilinieluilla.
Suomessa tämä on koettu epäoikeudenmukaiseksi, ja Suomi hakeekin odotettavissa oleville kustannuksilleen hyvitystä EU:n sisäisen taakanjaon kautta. Metsiin ja maankäyttöön kohdistuvien poliittisten ohjauskeinojen näkökulmasta asia vaatii kommentointia.
Ongelman ydin ei Suomen kannalta ole siinä, että alkuperäinen koplaus metsien kasvun ja maankäyttömuutosten on purettu. Pulmana pitää nähdä pikemminkin se, että metsien hiilinieluista tuleva korvaus on liian pieni kattaakseen metsäpinta-alan vähenemisestä aiheutuvan taakan. Suomen tulisikin satsata ponnisteluihin sopimusjärjestelmän muuttamiseksi tältä osin vuoden 2020 jälkeiselle sopimuskaudelle.
Metsien kasvun nivomista maankäyttömuutosten kanssa tuskin saadaan takaisin kansainvälisiin järjestelmiin yksinkertaisesti sen takia, että tuossa koplaamistavassa oli paljon heikkouksia.
Sehän tavallaan merkitsi sitä, että metsien kasvulla maksettiin muiden maankäyttösektoreiden ilmastolliset synnit. Tämä on johtanut siihen, ettei tähän saakka ole ollut tarvetta suunnitella metsien ja maankäytön ilmastollisten ulkoisvaikutusten huomioimista ohjauskeinoin.
Tällaisia keinoja ovat metsänraivausmaksu, joka hinnoittelisi metsän hävittämisestä koituvan ilmastollisen haitan, tai metsänomistajille maksettavat hiilikorvaukset metsien tuottamista ilmastohyödyistä. Näiden yhdistelmäkin olisi mahdollinen: säädetään kohtuullisen tasoinen metsänraivausmaksu, jonka tuotoilla rahoitetaan metsänomistajille maksettavat hiilikorvaukset.
Tällainen yhdistetty järjestelmä poistaisi tehokkaasti nykytilanteen vääristymät, jotka perustuvat metsien ilmastohyötyjen hinnoittelemattomuuteen. Kun metsien hiilinieluille maksettaisiin korvausta, vaatimatontakin sellaista, voisi tätä oikeaoppisesti toteutettua ohjauskeinoa käyttää myös argumentoitaessa metsien hiilinielujen nykyistä suurimittaisemman hyödyksiluettavuuden puolesta kansainvälisissä ilmastosopimuksissa.
Korrektisti toteutettu ilmasto- ja hiilinielupolitiikka on joka tapauksessa kestävämpi strategia tulevia ilmastosopimuksia ajatellen kuin keinotekoiseen metsien hiilinielujen ja maankäyttömuutosten koplaamiseen tarrautuminen tai metsänhävityksen perusteleminen metsien paljoudella.
Jussi Uusivuori
professori
Metsäntutkimuslaitos Metla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
