Tornionjoen tulvaa odotetaan ensi viikolle – muualla tilanne helpottaa
Rovaniemellä tulva on jo laskenut vahinkorajan alapuolelle.Tornionjoen tulvahuipun ennustetaan ajoittuvan ensi viikon puoliväliin. Muissa pohjoisen joissa vesien pinnat jo laskevat.
Tulvakeskus arvioi Tornionjoen tulvan olevan korkeimmillaan kesäkuun 10. päivän vaiheilla. Tulvan ennustetaan nousevan tavanomaista kevättulvaa suuremmaksi, mutta todennäköisesti joen vedenpinta jää Torniossa korotettujen tulvapenkereiden alapuolelle.
Pellossa vahinkorajan ylittyminen on ennusteen mukaan epätodennäköistä, mutta Muoniossa vedenkorkeus voi nousta lähelle ennätyskorkeutta ja aiheuttaa tulvavahinkoja.
Viikonlopulle ennustetut sateet saattavat hidastaa pintojen laskua, varsinkin mikäli niistä tulee ennustettua runsaampina. Lumet ovat pääosin sulaneet pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
Tulvatilanne on helpottamassa Kemijoella, alueen tulvahuippu saavutettiin tällä viikolla ja virtaamat ovat kääntyneet laskuun. Kittilässä Ounasjoen vedenkorkeus pysyi viikon ajan vahinkorajan tuntumassa, mutta on nyt lähtenyt laskuun.
Rovaniemellä tulva on jo laskenut vahinkorajan alapuolelle. Laskusta huolimatta vedenpinnat pysyvät kuitenkin korkealla ja virtaamat suurina kesäkuun puoliväliin asti.
Pohjois-Pohjanmaalla Iijoella vedenpinnat ovat laskussa. Kuusamon seudulla kesäkuun alkupuolen tulvahuipun ennustetaan jäävän mittaushistorian maksimia pienemmäksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

