Tärkkelysperunasta hyvä sato
Ruokaperunasta on nostettu kaksi kolmasosaa, tärkkelysperunasta kolmannes.
Ruokaperunasato on jäämässä 20 prosenttia viimevuotista pienemmäksi.
Myöhäiset tärkkelyslajikkeet ovat tuottamassa aikaisempiin vuosiin verrattuna melko hyvän tärkkelyssadon, yli 6 000 kiloa hehtaarilta. Tärkkelyspitoisuus on ollut reippaasti yli 19 prosenttia.
Kesän alhaisen ruttopaineen takia myös luomutärkkelysperunasta on odotettavissa kohtalaisen hyvä sato.
Myöhäisen nostoajankohdan takia tärkkelysperunaa joudutaan varastoimaan aumoissa. On oltava huolellinen, ettei peruna pääse pilaantumaan.
Auma on peiteltävä huolella tulevien pakkasöiden varalta. Riittävästä ilmankierrosta on huolehdittava, jotta peruna ei kärsi hapenpuutteesta.
Perunamassan pinnan pitäisi olla mahdollisimman tasainen, sillä kosteus tiivistyy auman korkeisiin kohtiin.
Kulunut kesä on ollut monella tavoin haasteellinen perunanviljelijöille. Nostokauden edetessä ja nostojen siirtyessä myöhäisiin, reheväkasvuisiin lajikkeisiin ongelmaksi on noussut mukuloiden huono irtoavuus rönsyistä.
Perunan kasvu oli pysähdyksissä keskikesän kuivimpaan ja kuumimpaan aikaan, mikä kostautuu nyt myöhäisten lajikkeiden viivästyneenä tuleentumisena.
Kuumassa säässä horrokseen vaipunut peruna heräsi elokuun sateissa uuteen kasvuun. Syyskuun jälkipuoliskon viileys ja vähäinen valo vielä hidastavat perunan tuleentumista.
Ellei viime öiden halla ole tuhonnut koko kasvustoa, rehevien varsistojen murskaus helpottaa jonkin verran nostoa.
Varsistonhävitysaineista Spotlight tuleennuttaa rönsyjä ja edistää mukuloiden irtoamista, mutta vaikutus alkaa tuntua vasta 2–3 viikon kuluttua ruiskutuksesta. Siksi Spotlightin hyöty näin myöhään käytettynä alkaa olla kyseenalainen, sillä sääriskin vuoksi nostoa ei voi enää pitkään lykätä.
Jos ruokaperunaa joudutaan nostamaan tuleentumattomana, mukuloiden laatuun on kiinnitettävä erityishuomiota: perunan raaka- ja keittotummuminen voi muodostua ongelmaksi varastointikauden aikana.
Ensimmäisten viikkojen lämpökäsittelyn jälkeen perunavaraston lämpötila lasketaan hitaasti alas, jotta vältetään loppusyksylle tyypilliset lämpötilan heilahtelut varastossa.
Terve perunasato voidaan jäähdyttää lopulliseen noin neljän asteen varastolämpötilaan vasta marraskuussa. Perunan itämislepo alkaa purkautua marras–joulukuussa.
Tuolloin yölämpötilat ovat yleensä jo riittävän matalia pudottamaan varaston lämpötilan hallitusti. Haitallisia lämpöpiikkejä ei synny.
Nyt on sopiva aika tarkastaa ensi vuonna perunalle tulevat pellot ja tarvittaessa ruiskuttaa juuririkkakasvit sängestä glyfosaatilla.
Myöhään lokakuussa glyfosaatilla ruiskutettavat pellot on turvallisinta laittaa ensi vuonna viljalle, ja vasta sitä seuraavana vuonna perunalle.
Perunantutkimuslaitos
http://www.petla.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
