Lähialueen vesiyritykseltä ei kysytty tarjousta MM-Lahteen
Mahdollisuus esitellä suomalaista luonnonvettä meni ohi."Siinä meni mahdollisuus tuoda esille erittäin hyvää suomalaista luonnonvettä", Polar Springin toimitusjohtaja Niilo Pellonmaa harmittelee Lahden MM-kisojen vesivalintaa.
Polar Spring pullottaa lähdevettä Lahden naapurissa Asikkalassa, mutta siltä ei edes kysytty tarjousta Lahden MM-kisoihin.
Tosin ei Polar Spring olisi pystynytkään täyttämään ehtoa veden pakkaamisesta kartonkiin. Kartonkipakkaukset taas olivat se tärkein juttu sekä kisojen ympäristötavoitteille että yhteistyökumppaneille.
"Ruotsalaiset osaavat", Pellonmaa sanoo. Kisaveden pakkaukset valmistaa ruotsalaisjohtoinen Tetra Pak. Kartonki tulee kisojen pääyhteistyökumppanin, suomalais-ruotsalaisen Stora Enson Skoghallin tehtaalta Ruotsista.
Veden Tetra Pak toimittaa Lahden MM-kisoihin siitä hyvästä, että voi samalla esitellä pakkausosaamistaan. Vesi tulee Englannista, koska Tetra Pakin mukaan sitä ei lähempänä kartonkiin pakata.
Vettä Suomessa kyllä olisi. Toisin kuin monissa muissa maissa, hanavesikin on juotavaa. Se on Pellonmaan mielestä hämärtänyt käsitystä vesistä.
"Luonnonvedellä ja hanavedellä on eroa. Kummankin pitää olla turvallista juoda, mutta huolellisesti suodatettu ja pullotettu lähdevesi on sitä luonnostaan. Hanavedestä bakteerit on tapettu kemikaaleilla."
Polar Spring pakkaa veden pet-muovipulloihin.
Pet on kevyttä ja kierrätettävissä materiaalina tai energiana, tuotantojohtaja Kalle Rajakangas sanoo. Hän uskoo, että pet pärjää ympäristöystävällisyydessä hyvinkin kartongille, jota joudutaan vahvistamaan muovilla ja alumiinilla.
Lahden MM-kisavesien pakkauksessa on ohuet muovi- ja alumiinikalvot, Tetra Pakin ympäristöpäällikkö Sari Hassi myöntää. "Pelkästä pahvista vesi tulisi läpi."
Hassin mukaan MM-kisaveden pakkausmateriaalit ovat kuitenkin mahdollisimman uusiutuvia ja kierrätettäviä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

