Epäreilut kauppatavat voivat johtaa sakkoihin useissa EU-maissa
Britanniassa ruoka-asiamies voi määrätä kauppaketjulle sakkoja enimmillään prosentin niiden vuotuisesta liikevaihdosta, jos niiden todetaan rikkovan ruokakaupan sääntöjä.
Reilun kaupan säännöt kieltävät kauppaketjuja muun muassa tekemään viime hetken peruutuksia tuoretuotteiden tilauksissa. Kuva: Kimmo HaimiEpäreilujen kauppatapojen kitkemiseksi on viime vuosina hyväksytty lainsäädäntöä useissa eri EU-maissa. EU-komissio puolestaan käynnisti hiljattain kuulemisen (MT 16.8.), jonka pohjalta se tekee esityksen EU-tason lainsäädännöstä.
Komission viime talvena julkistamassa selvityksessä epäreiluiksi kauppatavoiksi määriteltiin myöhästyneet maksut tuotteista, yksipuoliset ja taannehtivat muutokset sopimusehtoihin, markkinointimaksut, tuotteiden takaisinostovaatimukset ja etumaksujen vaatiminen sekä viime hetken peruutukset tuoretuotteiden tilauksissa.
MT:n viime viikolla julkistamassa selvityksessä osa elintarvikeyrityksistä kertoi, että kauppa on muun muassa vaatinut markkinointirahaa, esittänyt takaisinostovaatimuksia ja muuttanut sopimuksia yksipuolisesti.
Keskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli myönsi, että Kesko on pyytänyt markkinointirahaa yksittäisten kampanjoiden yhteydessä. SOK:n Arttu Laineen mukaan S-ryhmä ei vaadi tavarantoimittajilta markkinointimaksuja. Sopimusten yksipuolisen muuttamisen molemmat kaupparyhmät kiistivät.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on toistuvasti vaatinut Suomeen päivittäistavarakauppaa valvovaa ruoka-asiamiestä. Malliksi hän on nostanut Britannian ruokakauppaa valvovan viranomaisen (Groceries Code Adjudicator)
Britanniassa asiamies sovittelee kaupan ja tavarantoimittajien riitoja, valvoo kaupan toimintaa ja tutkii tarvittaessa kaupan toimintaa. Tavarantoimittajat voivat tehdä kanteluita asiamiehelle nimettömänä. Asiamies voi määrätä kauppaketjulle sakkoja enimmillään prosentin niiden vuotuisesta liikevaihdosta, jos niiden todetaan rikkovan ruokakaupan sääntöjä.
Supermarket-ketjut maksavat kauppa-asiamiehen toiminnan ja niillä on myös itsellään oltava reilujen kauppatapojen noudattamista valvovat henkilöt palveluksessaan, joiden kanssa asiamies keskustelee ongelmista. Viime vuonna asiamies muun muassa totesi Tescon viivyttäneen maksuja tavarantoimittajilleen.
Irlannissa kaupan ja teollisuuden reilun kaupan säännöstö tuli voimaan viime vuonna. Valvonta on sikäläisen kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen vastuulla. Reilun kaupan säännöstö on samantyyppinen kuin Britanniassa. Muun muassa hyllymaksut, sopimusten taannehtivat muuttaminen ja myöhästyneet maksut on kielletty. Irlannissa kaupan edustajat ovat henkilökohtaisessa rikosvastuussa säädösten rikkomisesta.
Espanjassa toimii sekä julkisen vallan valvontaviranomainen, että ruokaketjun toimijoiden yhteinen itsesäätelyelin. Ruokaketjun toimintaa säädellään tai sääntöjä suunnitellaan myös useissa muissa EU-maissa, kuten Tšekissä, Hollannissa, Ranskassa ja Italiassa.
Suomessa toimii Keskuskauppakamarin yhteydessä vapaaehtoisuuteen perustuva Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta, joka käsittelee ja antaa lausuntoja epäterveistä kauppatavoista. MTK erosi kauppatapalautakunnasta kaksi vuotta sitten, koska tuottajajärjestön mielestä lautakunnalla ei ollut todellista kykyä puuttua ongelmiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
