Urheiluliitto: Maahanmuuttajia pitäisi integroida paremmin urheilun pariin

Yhdysvaltain Masai Russell ylittää maaliviivan ennen Ranskan Cyrena Samba-Mayelaa ja Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinnia naisten 100 metrin aitajuoksun finaalissa 10. elokuuta 2024. LEHTIKUVA / AFP Kuva: Jewel Samad

Suomi jäi Pariisin kesäolympialaisissa kokonaan vaille mitaleita.

Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarinen toteaa, että olympialaisten kokonaissaldoon ollaan liitossa pettyneitä. Yksittäisiä johtajia tai toimijoita on turha kuitenkaan syytellä, sillä kyseessä on laajempi yhteiskunnan ja urheilumaailman ongelma, joka vaatii rakentavaa keskustelua.

Tätä vaati myös liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist (r.), joka kertoi MT:lle (6.8.), että Suomen menestystä ja toimintatapoja tulisi verrata muihin Pohjoismaihin.

Esimerkiksi Ruotsi sai yksitoista mitalia, Tanska yhdeksän ja Norja kahdeksan.

Myös olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori on nostanut vertailukohteeksi muut Pohjoismaat, joissa yksityiset toimijat sponsoroivat enemmän urheilua kuin Suomessa.

Vapaavuoren jatkoa pestissä on kyseenalaistettu keskusteluissa, mutta Urheiluliiton Pakarinen ei kommentoi asiaa.

Pakarisesta pilvellä on kuitenkin hopeareunus, sillä yleisurheilun saralla urheilijat saivat neljä pistesijaa sekä neljä loppukilpailupaikkaa. Tämä oli lajin saralla paras suoritus vuosikymmeniin.

”Lisäksi nämä urheilijamme ovat nuoria, joten heillä on vielä olympialaisia edessä, parhaassa tapauksessa kolmet”, hän sanoo.

”Yleisurheilussa ollaan siis menty eteenpäin.”

Pelkkien mitalien katsomisen sijaan tulisikin pohtia, missä huippu-urheilu todella menee. Pakarisen mukaan Olympiakomitean tulisi keskittyä vahvemmin huippu-urheiluun. Koko kansan liikkumisen edistäminen voisi olla ennemmin liittojen vastuulla.

Lisäksi hänestä todellisille mitalitoivoille tarvittaisiin nykyistä parempi tukijärjestelmä.

”Jokainen urheilija ja liitto tekee varmasti parhaansa. Johtopäätöksien kautta pitäisi muuttaa järjestelmää. Emme saisi tyytyä tähtäämään vain EM-kisavoittoihin.”

Lisäksi katse pitäisi kääntää lapsiin ja nuoriin.

”Mielestäni meillä mennään paljon pieleen lasten ja nuorten tason urheilussa. Tällä hetkellä 10–11-vuotiaat lapset joutuvat päättämään, minkä lajin he valitsevat”, Pakarinen sanoo.

”Lasten ei ole helppo harrastaa useampaa lajia harrastemaksujen ja harjoittelumäärien vuoksi. Lajien välillä on tietynlaista mustasukkaisuutta.”

Riikka Pakarinen vuonna 2018. Kuva: Juho Leskinen

Pakarisesta lähtökohta pitäisi olla, että 15-vuotiaaksi asti pystyttäisiin harrastamaan monipuolisesti. Hän uskoo, että se loisi myös paremman pohjan entistä paremmille huippu-urheilijoille.

Lisäksi urheilu-uran tulisi olla varteenotettava ammatti siinä missä kokki tai linja-autonkuljettajakin. Esimerkiksi jalkapallon ja jääkiekon huipulla pyörivät isot rahat, mikä näkyy myös lasten haaveammateissa.

”Moni lapsi haluaa olla isona jääkiekkoilija tai jalkapalloilija, mutta harvempi haaveilee aitajuoksijan ammatista. Meidän tulisi luoda se näkymä, että yleisurheilijakin on ammatti.”

Lisäksi Pakarinen kiinnittäisi huomiota joukkuelajien drop out -ilmiöön, jossa nuoret urheilijat lopettavat kilpauransa teini-ikäisinä. Suomen urheiluliitto aikoo satsata tämän ratkaisemiseen uudessa strategiassaan.

”Haluamme olla kiinnostava ykköslaji nuorille, mutta olemme valmiita myös tarjoamaan kättä ja olemaan se kakkosvaihtoehto”, Pakarinen selittää.

Esimerkiksi 12-vuotias lapsi, joka pelaa jalkapalloa viisi kertaa viikossa, voisi tulla kerran viikossa yleisurheilutreeneihin. Jos hän sitten lopettaa jalkapallon, hän voisi tulla täysillä treenaamaan yleisurheilua 15-vuotiaana. Silloinkin voisi pärjätä ja päästä edustamaan vaikkapa Kalevan kisoihin tai olympialaisiinkin asti.

”Lisäksi haluaisimme integroida maahanmuuttajaväestöä paremmin yleisurheilun pariin. Aiomme palkata erikseen henkilöstöä keskittymään tähän”, Pakarinen lisää.

Juttua korjattu 8.37: Otsikkoa muutettu.