Valtioneuvosto päättää Fimeasta
Valtioneuvosto tehnee vielä lopullisen päätöksen Lääkealan Fimean alueellistamisesta.Alueellistamisen koordinaatioryhmä haluaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistamisen vielä valtioneuvoston ratkaistavaksi.
Koordinaatioryhmä katsoo, että ministeriön esitys Fimean alueellistamisen muuttamisesta riitä. Se ei vastaa lain tavoitteita edistää maan tasapainoista alueellista kehitystä.
Suositustaan ryhmä perustelee, että asia on laajakantoinen ja periaatteellisesti tärkeä. Päätös pitäisi tehdä valtioneuvoston yleisistunnossa.
Sosiaali- ja terveysministeriö esitti maaliskuun puolivälissä Fimea-päätöksiä muutettavaksi siten, että yhtiön pääpaikka olisi Helsinki, ei Kuopio.
Esityksen mukaan Helsingissä keskityttäisiin lääkevalmisteiden lupa- ja tarkastustoimintaan.
Kuopion toimipaikassa keskityttäisiin lääkehoitojen arviointiin ja lääkehuollon kehittämiseen. Kuopiossa olisi myös lääkevalmisteiden lupa- ja tarkastustoimintaa.
Keskustan eduskuntaryhmä ilmoitti välittömästi ministeriön linjauksen jälkeen, ettei se hyväksy ehdotusta alueellistamisen perumisesta.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi STT:lle, että alueellistamispäätöksen muuttamiselle ei ole mitään hyviä perusteita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
