THL: Lapsuudenkodin kosteusvaurio ei aiheuta pysyvää matala-asteista tulehdustilaa
THL:n tutkimukseen osallistui 290 suomalaista lasta, joita seurattiin kuuden vuoden ajan.
THL:n mukaan jo aiemmin on havaittu, että kosteusvaurioille altistuminen lisää riskiä sairastua astmaan. Kuva: LEHTIKUVA / Jussi HelttunenKosteusvaurio varhaislapsuuden kodissa ei johda pitkäaikaiseen matala-asteiseen tulehdustilaan. Tämä ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tekemästä tutkimuksesta.
Aiemmin samassa tutkimuksessa on todettu, että kosteusvauriot saattavat lisätä matala-asteista tulehdustilaa altistumisen aikana. Vaikutukset eivät kuitenkaan ole pitkäaikaisia tai pysyviä.
"Olemme kuitenkin jo aiemmin osoittaneet tässä aineistossa, että kosteusvaurioille altistuminen lisää riskiä sairastua astmaan", sanoo erikoistutkija Anne Karvonen THL:n tiedotteessa.
Matala-asteinen tulehdustila on eräänlainen kehon ärsytystila.
THL:n tutkimukseen osallistui 290 suomalaista lasta, joita seurattiin kuuden vuoden ajan. Tutkimus on osa Lukas-syntymäkohorttiaineistoa, joka pyrkii selvittämään elinympäristön mikrobialtistuksen suojaavia tai haitallisia vaikutuksia lasten astman ja allergisten sairauksien kehittymisessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
