Sää lämpenee vappuna – tarkista maastopalovaroitukset ennen grillailua
Illasta on tulossa selkeä ja vähätuulinen laajalti koko maassa. Vain Lapissa liikkuu vähäisiä vesisateita.
Opiskelijoita Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan järjestämässä Wappuriehan julistus -tapahtumassa Espoon Otaniemessä. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.Säässä tapahtuva muutos on tuonut Suomeen vappuaatoksi lämpimämpää ilmaa, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan STT:lle.
Päivystävä meteorologi Eevi Silvennoinen kertoo, että sää on iltapäivän aikana alkanut seljetä lännestä alkaen. Illasta on tulossa selkeä ja vähätuulinen laajalti koko maassa. Vain Lapissa liikkuu vähäisiä vesisateita.
Maan länsiosissa lämpötila on noussut jopa 16 asteeseen. Lapissakin Ylitornion havaintoasemalla mitattiin 14 lämpöastetta. Idässä on ollut viileämpää.
Yölläkin lämpö pysyttelee pohjoista Suomea lukuun ottamatta plussan puolella.
Vappupäivästä tulee aattoa lämpimämpi. Maan etelä- ja keskiosissa hätyytellään jo kahdenkymmenen asteen lukemia.
”Laajalti ollaan 15 ja 20 lämpöasteen välillä”, Silvennoinen kertoo.
Aurinko paistanee perjantaina laajalti. Pohjoisessa Lapissa ja maan itäosissa voi olla torstain tavoin viileämpää.
Lähipäivistä on tulossa tavanomaista lämpimämpiä. Joillain havaintoasemilla voidaan yltää jopa harvinaisen lämpimiin lukemiin, Silvennoinen kertoo.
Vuoden toistaiseksi lämpimimmät säät eli 20 lämpöasteen ylitys saatetaan saavuttaa perjantaina tai viimeistään lauantaina. Tämänhetkisen ennusteen mukaan lauantaista on tulossa viikon lämpimin päivä.
”Hyvä sää piknikille”, Silvennoinen kehuu.
Piknikille kannattaakin nyt mennä, mikäli mielii. Sunnuntaina säätyyppi taas muuttuu ja luoteesta virtaa viileämpää ilmaa.
Maasto on tällä hetkellä monin paikoin erittäin kuivaa. Maastopalovaroitus on voimassa vappuaattona ainakin etelässä ja länsirannikolla. Lauantaihin mennessä maastopalosta varoitetaan lähes koko maassa Suomen kaakkoisosia lukuun ottamatta.
Varoitukset on hyvä tarkistaa ennen mahdollista vappugrillailua, sillä esimerkiksi kertakäyttögrillit luokitellaan avotuleksi. Kun maastopalovaroituksen on voimassa, avotulen teko on kielletty.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat