Itärajan liikennehuippuvauhdissa
Vaalimaan rekkaparkin rakentaminen ja Nuijamaa–Lappeenranta-tien rekkakaistan jatkaminen pääsevät alkuun syksyn aikana. Niistä ei kuitenkaan ole pika-avuksi Kaakkois-Suomen lisääntyvään liikenteeseen, jota vetää Venäjän talouskasvu.
Tieliikenne Suomen ja Venäjän välillä kasvoi alkuvuonna uuteen ennätykseen.
Isoimmat ruuhkat ovat kuitenkin vielä kokematta: Imatran seudun kehitysyhtiössä ennakoidaan venäläisten kesämatkailun huipun ajoittuvan elokuuhun.
”Kasvu jatkuu. Sekä yöpymisten, rajan ylitysten että tax free -ostojen määrät kasvavat”, kertoo matkailun kehityksestä vastaava johtaja Jussi Virsunen.
Myös rekkaliikenne on palannut parin vuoden takaisen laman jälkeen kaakonkulman teille.
Viennin kasvu on kaakkoisille maakunnille välttämätöntä, mutta tieviranomaisia tilanne huolettaa.
Nykymenolla Vaalimaan ja Nuijamaan hankkeista ja pian alkavista, EU-rahalla tehtävistä investoinneista saatava hyöty on pian syöty, liikennejärjestelmävastaava Kari Halme Kaakkois-Suomen elykeskuksesta pelkää.
Sivu 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
