Tervetuloa puolustamaan alkuperämerkintöjä
Hevosenlihaskandaalin yhteydessä olen tuonut esille sen, että kaksi vuotta sitten, kun EU:ssa säädettiin asetusta elintarvikkeiden ravintosisältömerkinnöistä, suomalainenkin elintarviketeollisuus kävi lobbaamassa alkuperämerkintöjä vastaan.
Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 18.2.) Elintarviketeollisuusliitto ETL kiistää tämän. Atrian edustaja sanoo, että valmisruokiin ”voitaisiin lisätä” merkinnät keskeisten raaka-aineiden alkuperästä. HK Ruokatalon edustaja sanoo, ettei merkintä olisi heille ongelma.
En videoi tai äänitä tapaamisiani eri eturyhmien kanssa, joten minulle ei ole tallennetta myöskään tilaisuudesta, jossa iso joukko, muistaakseni toistakymmentä, suomalaisten suurten elintarvikeyritysten edustajaa keväällä 2011 puhui alkuperämerkintöjä vastaan. Sitä en muista, oliko joukossa myös ETL vai vain alan isojen firmojen edustajia.
Jos alan järjestö nyt on toista mieltä, tämä on tervetullutta. On kuitenkin outoa, että MT:n haastattelussa ETL:n edustaja kuitenkin esittää alkuperämerkintöjä vastaan samoja perusteita, joita kuulin tuossa parin vuoden takaisessa lobbaustilaisuudessa.
Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä oli 15.2. havainnollinen artikkeli siitä, miten vaikeaa kuluttajan nyt on saada tietää ruokansa alkuperä. Toimittaja yritti syödä kuukauden pelkästään suomalaista ruokaa. Valmisruokien raaka-aineiden kotimaan selvittäminen oli työn ja tuskan takana eikä monesti onnistunut lainkaan. Jutun lopussa toimittaja kertoi siinä kuussa syöneensä paljolti itse valmistamaansa ruokaa.
Kun nyt on syntynyt Euroopan laajuinen kohu nautana myydystä hevosenlihasta, yksi ja toinen taho vannoo tukevansa kunnollisia ruuan raaka-aineiden alkuperämerkin-
töjä.
EU-maiden hallitusten ja EU-parlamentin pitää tarttua tähän tilaisuuteen ja säätää pykälät, jotka takaavat kuluttajalle tiedon siitä, mistä hänen ruokansa on kotoisin.
Odotan, että myös Elintarviketeollisuusliitto on sanansa mittainen ja tukee tätä.
Satu Hassi
Euroopan parlamentin jäsen (vihr.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
