
Viikonloppu käynnistyy vauhdikkaasti: Tuuli yltyy ja sateet pyyhkivät Suomen yli kohti pohjoista
Viikonvaihteen sekä alkavan viikon sää on hyvin vaihteleva. Lähimmän viiden vuorokauden jaksolle voi sattua ainakin pari sateisempaa päivää. Lämpötila kääntyy sunnuntain jälkeen hienoiseen laskuun, keskilämpötila jääkin ensiviikolla alle kesäkuun alun tavanomaisten lukemien.
Lauantai on tuulinen maan etelä- ja keskiosassa, maan keskiosissa voi jyristä ukkonen. Kuva: Sanne KatainenTänään lauantaina eteläisen ja kaakkoisen Suomen sadekuurot väistyvät nopeasti pohjoiseen. Lounaistuuli yltyy puuskissa kovaksi, sen myötä pilvi alkaa rakoilla ja iltapäivällä taivas voi jopa seljetä.
Satakunnasta Pohjanmaan seuduille, Keski-Suomeen, Savo-Karjalan pohjoisiin sekä Kainuuseen ulottuvalla alueella sadekuuroja riittää pitkälle päivään, myös ukkonen jyrisee paikoin ja niihin voi liittyä satunnaisia kovia tuulenpuuskia. Lapissa sadekuurot yleistyvät vasta myöhemmin iltapäivällä tai vasta illalla.
Sunnuntaina on laajalti poutaa, etelässä todennäköisesti myös aurinkoista.
Maan keskiosassa on pieni iltapäiväkuurojen mahdollisuus, yleisimmin sateita saadaan pohjoisessa. Pilvisyys vaikuttaa huomattavasti lämpötilaan, ja etelässä 20 astetta ylittynee ainakin paikoin eli päivää voidaan kuvailla kesäiseksi.
Maanantaina osat vaihtuvat – etelässä ja kaakossa sateen mahdollisuus kasvaa selvästi, pohjoisempana on päivällä pääosin pilvipoutaa.
Viiden vuorokauden sademääräennuste on hankala. Ennusteissa voi olla suurtakin heilahtelua aina pari kertaa vuorokaudessa. Maanantaista alkaen tuuli käy jo laajalti pohjoisen puolelta, etenkin maan etelä- ja länsiosissa vuorokauden keskilämpötila jää alle tavanomaisten lukemien. Maan keskiosissa on jälleen myös hallaa.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



