Parlamentissa ei kannatustauudelle taloussopimusesitykselle
STRASBOURG (MT)
Euroopan parlamentti ei lämpene neuvoston suunnittelemalle uudelle EU:n taloussopimukselle. Sopimusta on on halunnut erityisesti Saksa.
Parlamentin perussopimus- ja talousvaliokunnat järjestivät tällä viikolla Strasbourgissa kuulemisen taloussopimussuunnitelmasta. Suurin osa keskusteluun osallistuneista europarlamentaarikoista piti sopimusta tarpeettomana.
Heidän mielestään kyseinen sopimus ei ratkaise nykyistä talouskriisiä.
Kokoukseen osallistunut perussopimusvaliokunnan jäsen, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) nimittää suunniteltua sopimusta näpertelyksi.
”Se on aivan tarpeeton, täysin väärä lääke tähän talouskriisiin.”
Jäätteenmäen mielestä pitäisi mieluummin puuttua korruptioon, kieltää EU:n sisäiset veroparatiisit ja rangaista sopimuksia rikkovia jäsenmaita.
Hänen mukaansa esimerkiksi italialaisten arvioidaan piilottaneen verottajalta jopa noin 500 miljardia euroa veroparatiiseihin.
Jäätteenmäen mielestä taloussopimuksen sijasta pitäisi nyt keskittyä olennaisiin asioihin, kuten työpaikkojen luomiseen ja talouden sekä kilpailukyvyn parantamiseen.
Hänestä Euroopan parlamentti näyttäisi olevan Suomen ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) linjoilla, mutta Suomen hallituksen sen sijaan tuuliajolla.
Hän viittaa pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kommenttiin Tuomiojalle, jossa Katainen tuomitsi Tuomiojan kannanoton yksityisajatteluksi.
Jäätteenmäki sanoo olevansa sekä parlamentin että Tuomiojan linjoilla, eli taloussopimus on parhaimmassakin tapauksessa tarpeeton, mutta pahimmassa tapauksessa vahingollinen.
Siksi Suomen olisi jäätävä sen ulkopuolelle.
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki pitää uuden taloussopimuksen suunnittelua hätiköitynä ja pelkää parlamentin jäävän sopimuksen ulkopuolelle.
”Pelkään pahoin, että EU on taas luomassa sääntöjä, joita kenenkään ei ole alunperinkään tarkoitus noudattaa”, Jäätteenmäki sanoo.
”Jos EU:n nykyisiä sopimuksia olisi noudatettu, ei kriisimailla olisi suurtakaan hätää. Ja jos jäsenmaissa olisi myös kerätty kaikki lainmukaiset verot, maiden taloudet olisivat erinomaisessa kunnossa”, hän jatkaa.
Tämän kuun lopussa pidettävän huippukokouksen on määrä käsitellä ja hyväksyä taloussopimus.
VILLE PORKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
