vierasyliö Luontomatkailu vai kaivos?

Kiinnostavan luontokohteen esittelijän asiakaspotentiaali kattaa maapallon. Luontomatkailuyrittäjä joutuu varautumaan toisaalta myös maailmanpoliittisiin häiriötekijöihin mukaan lukien sodat.

Näin yrittäjän aktiivitoimet rajoittuvat oman alueen näkymään ja kuulumaan hyvin tietoisena siitä, että nämä tekijät on arvioitava suhteessa muun muassa kaivoshankkeisiin.

Kaivostoiminta on ulkopuolisilta eristettyä luvanvaraista, mutta nykyisellään kevyesti valvottua, luontoa mullistavaa toimintaa. Kaivostoimintaan luvan myöntäessään yhteiskunta ymmärtää ottaneensa kaivosalueen ikuisiksi ajoiksi pois muusta käytöstä.

Esimerkiksi Sotkamon Talvivaaran kohdalla Suomi on näin pinta-alaltaan kutistunut ainakin 61 neliökilometrillä.

Pohjois-Suomessa Kuusamossa ja Ylläksellä on merkittävää luontomatkailua ja kaivoshankkeita. Edessä on siis arvovalintoja.

Kaivostoiminnan haittoja tunnetaan, mutta aina tulee uusia näkökohtia. Se merkitsee, että jokainen tapaus on arvioitava omana maankäyttöratkaisunaan. Potentiaalisten riskien samanaikaistuminen voi muutamassa vuodessa tuottaa miljardiluokan välittömät seuraamukset.

Metsähallituksen luontopalveluiden mukaan mainituille alueille suunnitellut kaivokset ovat riski matkailulle. Sen mukaan aiemmin tehdyissä selvityksissä ei kaikkia riskejä ole otettu riittävästi huomioon.

Kysymys on niinkin konkreettisista asioista kuin kaivostoiminnan vaikutuksesta alueen jokien arvokaloihin (Kuusamo) ja maisema-, pöly- ja meluhaittoihin (Ylläs).

Sotkamon Talvivaaran prosessi on tuottanut hajuhaittoja ja syytteeseen johtaneita tapahtumia. Syytteessä kuvatut tapaukset olisi läheisen matkailuyrittäjän ollut mahdotonta ottaa ennakkoon huomioon.

Sen sijaan matkakohteen kaivoksen avolouhos ja jätevuori tiedostettuna näkymänä ja kuulumana voivat pudottaa tämän alueen matkailijan ohjelmasta pois.

Nyt Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on suosituin kansallispuisto, joka kirjaa lähes puoli miljoonaa kävijää vuosittain. Kuusamon matkailutulo on puolestaan 90 miljoonaa, josta 15 miljoonaa euroa jättävät aluetalouteen Oulangan kansallispuistossa vierailevat matkailijat.

Pohjois-Suomen matkailu koostuu tyypillisesti kalastus- ja luontomatkailusta. Matkailun merkeissä liikutaan ihmis-, eläin-, kone-, tahi muita voimia hyödyntäen. Yhteistä on toimijan itsensä hillintä ja hallinta hanttiin panevia voimia vastaan.

Kuvaan kuuluu, että ihmisen kisa luonnonvoimien kanssa tapahtuu ominaispiirteiltään tunnistettavassa lappilaisessa maastossa.

Lohijoet, Tornionjoki–Muonionjoki ja Tenojoki, ovat luku sinänsä. Pyytäjä on siinä määrin keskittynyt nautintoonsa, että taustamaisemaksi kelpaa luonnonrannan sijasta tyypillinen jokivarsiasutus. Laillinen kalastus ei liene koskaan jäänyt väliin vääränlaisen taustanäkymän johdosta. Kosken kohina samankaltaistaa joella kalastavan äänimaisemaa.

Lapin ja Kuusamon maisemaan kuuluvilla yksittäisillä tuntureilla on ollut kysyntää sekä luonnonsuojelukohteiksi että laskettelubisneksen käyttöön. Monet valmiit laskettelukeskukset ovat samalla talvisten safarien ja lumettomina aikoina erämaavaeltelun lähtö- ja päätepisteitä.

Lapin joet saavat alkunsa tunturihuippujen välisistä notkelmista, satuloista. Sieltä vedet virtaavat tasaisten tai pouneikkoisten kuivien maiden ja soiden kautta pääuomiinsa. Jokilatvalaakioiden varttunut metsä on harvapuustoista, puistomaista. Valoisissa metsissä männikkö uusiutuu männiköksi ja kuusikko kuusikoksi ilman sukkessiovaiheita.

Tällaisena valokuvaaja haluaa omien kokemustensa perusteella Lapin postikorttimaisemana myydä. Se tulee esiin sekä lumen kattamassa talvisessa että lumettomassa kesäisessä maisemassa. Vedenjakaja-alueiden tykyille altistuneista puista otetut valokuvat ovat aina samannäköisiä ”sokeritoppia”.

Jotain tästä vielä puuttuu. Tornionjokea ja Tenoa ei ole ilman nousulohta, Lapin tunturi- ja metsämaisemaa ei ilman poroa. Turistikeskuksissa pitää varmuuden vuoksi voida näyttää läheltä myös näitä tunnuseläimiä. Ja paikallisten ravintoloiden menussa pitää olla ainakin poronkäristystä ja sisäfileetä.

Metsäpeuralla on suomenpeurana vahva brändinsä. Hirvenkään brändi ei ole poron veroinen, vaikka hirvijahdit ovat suosittua metsästysurheilua ja hirvestä valtakunnallisesti saatava lihamäärä on suurempi kuin poron vastaava tuotto.

Asiaa selvittäneen Bengt Erikssonin mukaan poron lihakilon arvo nelikymmenkertaistuu siirtyessään sille ominaiseen arvoketjuun: matkailu, matkamuistoala, kuljetusala, lihanjalostus, ravintolabisnes ja vähittäiskauppa.

Poron arvo kansantaloudellemme on saman selvityksen mukaan noin 800 miljoonaa euroa. Se työllistää suoraan 2 500 henkilöä, kaivosteollisuus samoin perustein laskettuna 2 300 ja Metsähallitus 800 henkilöä. Välilliset työllistävät vaikutukset ovat samassa järjestyksessä 8 000, 1 900 ja 1 100 henkilötyövuotta.

Lapin matkailu työllistää 4 500 työntekijää. Tämä Lapin liiton tilastoihin perustuva johtopäätös viittaa keskiluokkaiseen väkeen, joka kokee Lapissa kiehtovaa ekstreemiä. Saman joukon matkusteluun Euroopan etelä- ja kaakkoispuolella on muodostumassa sodista johtuvia esteitä.

Sotatila voi alentaa maan valuutan vaihtoarvoa. Näin on vastikään käynyt Venäjän ruplalle suhteessa euroon ja dollariin.

Nyt jo näyttää selvältä, että heikosta valuutasta johtuen ollaan itänaapurissa ensimmäisenä valmiita luopumaan turismista. Sekin on nähty, että rupla voi myös nopeasti vahvistua. Ei pidä hätiköidä. Lapin matkailun perusmarkkina on EU:ssa.

Lopuksi: Aiotut kaivannaiset eivät peruskalliosta karkaa.

ERKKI PULLIAINEN

Kirjoittaja on emeritusprofessori ja tietokirjailija.

Avaa artikkelin PDF