Roskapuuston kasvatus toisi tiliä
Hieskoivun ja harmaalepän kasvatus on laskelmissa osoittautunut kannattavaksi.
Roskapuuston kasvatuksesta ei kuitenkaan ole tulossa sallittua – siitäkään huolimatta, että esitys uudeksi metsälaiksi lisää metsänomistajan valinnanvapautta.
”Monille uudistusaloille syntyy luontaisesti tiheä lepikko tai hieskoivikko. Lain mukaan ne tulisi raivata pois ja istuttaa tilalle kasvatuskelpoisia puulajeja”, kertoo professori Timo Pukkala Itä-Suomen yliopistosta.
Hieskoivun käyttö rajoitetaan lakiesityksessä soistuneille tai tiiviille maille. Harmaalepikkoja ei saa perustaa ollenkaan.
Pukkala laskenut, että hieskoivikko tai harmaalepikko pärjää tuotossa istutuskuusikolle.
Hieskoivikkoa koskevat laskelmat on tehty kolmen prosentin korolla 30 vuoden kiertoajalla. Niissä koivikon tilavuus on 200 kuutiota hehtaarilla ja kantohinta nousee reiluun 11 euroon kuutiolta.
Lepikon kasvatus on yhtä kannattavaa 15 vuoden kiertoajalla. Silloin oletuksena on, että hakattavaa kertyy sata kuutiota hehtaarilta ja kantohintaa maksetaan noin yhdeksän euroa kuutiolta.
Sivu 12
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
