Ekonomistit kaipaavatkeskustelua eurosta
Usean ekonomistin mielestä Suomen Euroon kuulumisen hyötyjen ja haittojen suhdetta olisi syytä ruveta puntaroimaan.
Aalto yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen pohti keskiviikkona Aamulehdessä, että Suomen kannattaisi selvittää tietä eurosta ulos.
Puttosen mielestä Suomi ei ole neuvotteluissa kuljettaja, vaan takapenkin matkustaja, joka joutuu reagoimaan vahvempien päätöksiin.
Keskustelua kaipaa myös Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm. Hänen mielestään pitäisi laskea eri vaihtoehtoja, jotta hyvät ja huonot puolet selviäisivät.
”Eurosta ei kuitenkaan kannattaisi lähteä yksin, vaan mukana pitäisi olla muitakin maita. Kahdestaan Saksan kanssa ei kannata lähteä, sitä Suomen talous ei kestä”, Holm sanoo Kauppalehdessä.
Holm huomauttaa, että kriisimailla ei itsellään ole intressiä erota eurosta, koska ne saavat muilta euromailta tukea. Hyvin menestyneiden maiden paineet eurosta eroamiseksi alkavat sen sijaan kasvaa.
Holm ei itse aja Suomen irtautumista.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä suuntaisi keskustelun mieluummin siihen, miten vahvasti Suomi haluaa olla talouden yhdentymisessä ja euroalueen yhteisvastuussa mukana.
Vihriälän mukaan asiansa hyvin hoitaneiden maiden ei tarvitsisi yhdentyä tai kantaa vastuuta yhtä paljon kuin kriisimaiden. Vihriälän ajatuksista kirjoitti Kauppalehti.
Huolta aiheuttaa tämän hetkinen kehitys, joka kasvattaa kuilua etelän ja pohjoisen välille Euroopassa. Se lisää paineita eurolle erityisesti, jos talouden tilanne heikkenee syksyllä tai talvella.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
