Jääkarhu-uros Nord muutti Tanskasta Ranualle
Alun perin Nord on syntynyt Moskovassa.Viisitoistavuotias jääkarhu-uros Nord on muuttanut maanantaina Ranuan eläinpuistoon Lappiin.
Nord siirrettiin Ranualle Tanskasta, Skandinavisk Dyreparkista Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestö EAZA:n jääkarhukoordinaattorin suosituksesta. Nord on syntynyt Moskovan eläintarhassa.
Jääkarhu matkusti Tanskasta pohjoiseen maanteitse ja laivalla. Kuljetus sujui hyvin, ja ruoka maistui heti perille saavuttua, tiedottaa Ranuan eläinpuisto.
Ranuan eläinpuistossa asuu ennestään siellä kaksi pentua onnistuneesti saanut jääkarhunaaras Venus.
Mikäli kaikki sujuu hyvin ja jääkarhupariskunta suhtautuu toisiinsa ystävällisesti, ne pääsevät tutustumaan toisiinsa myöhemmin keväällä. Toistaiseksi Nord ja Venus asuvat kuitenkin omissa aitauksissaan, eikä pentuja odoteta vielä tänä vuonna.
Ranuan Eläinpuistossa syntynyt Sisu-jääkarhu muutti Yorkshire Wildlife Park- eläintarhaan Britanniaan joulukuussa 2020. Sitä ennen syntynyt Ranuan eläinpuiston ensimmäinen elossa selvinnyt jääkarhunpentu Ranzo muutti toukokuussa 2014 Wienin eläintarhaan Itävaltaan.
Jääkarhu on määritelty luonnossa uhanalaiseksi ja lajille on perustettu EAZA:ssa uhanalaisten lajien suojeluohjelma EEP (European Ex-situ Programme), johon Ranuan Eläinpuisto ja Skandinavisk Dyrepark myös kuuluvat. Ohjelman tavoitteena on ylläpitää jääkarhujen eläintarhakanta elinvoimaisena ja perimältään riittävän monimuotoisena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

