Ukkoskausi lähtenyt käyntiin vaisusti – viime päivinä on kuitenkin paukkunut
Viime päivät ovat olleet tähän astisen ukkoskesän salamarikkaimpia.
Lähes puolet ukkoskauden salamoista havaitaan tyypillisesti heinäkuussa, mutta vaihtelu vuosien välillä on suurta. Kuva: LEHTIKUVA / HARRI KIISKINENUkkoskausi on lähtenyt käyntiin tänä vuonna hitaasti, toteaa Ilmatieteen laitos. Suomen ukkoskausi ulottuu toukokuusta syyskuuhun.
"Heikkoja ja kohtalaisia ukkosia esiintyi toukokuussa ripotellen, mutta melko tasaisesti ympäri Suomea”, sanoo tutkija Terhi Laurila tiedotteessa.
Toukokuussa maasalamoita havaittiin Suomessa reilut 1 400, mikä on selvästi vähemmän kuin vuosien 1960–2021 toukokuun keskiarvo, 8 000 maasalamaa.
Viime päivät ovat kuitenkin olleet tähän asti vaisun ukkoskesän salamarikkaimpia. Sunnuntaina havaittiin 700 maasalamaa, maanantaina noin 1 500 maasalamaa, ja riitti salamointia tiistaillekin.
Lähes puolet ukkoskauden salamoista havaitaan tyypillisesti heinäkuussa, mutta vaihtelu vuosien välillä on suurta. Viime vuonna runsain salamointi osui kesäkuuhun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
