Rehn ja Stubb pyrkiväteuroparlamentinmaatalousvaliokuntaan
BRYSSEL (MT)
Talouskomissaari Olli Rehn (kesk.) ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) pyrkivät europarlamentin maatalousvaliokuntaan.
MT:n tietojen mukaan komissiosta EU-parlamenttiin siirtyvän Rehnin tähtäin on maatalousvaliokunnan ohella kansainvälisiä kauppasopimuksia käsittelevässä valiokunnassa.
Äänivyöryllä europarlamenttiin valittu Stubb toistaa hakevansa kolmen paikan pakettia.
Ykkösenä siinä on ulkomaankauppavaliokunnan puheenjohtajuus, toisena sisämarkkinavaliokunnan rivijäsenyys ja kolmantena varsinainen tai varajäsenyys maatalousvaliokunnassa.
Stubb aikoo pitää hakemansa paikkapaketin samana siinäkin tapauksessa, että tulisi valituksi kokoomuksen puheenjohtajaksi ja samalla pääministeriksi runsaan viikon kuluttua.
Silloin paikka EU-parlamentissa jäisi ja sen saisi varapaikalta nouseva Petri Sarvamaa (kok.).
Keskustaryhmän veteraani Anneli Jäätteenmäki kertoo tähtäävänsä ensisijassa ympäristövaliokuntaan, joka on keskeinen valmisteluelin esimerkiksi ilmastopolitiikkaa ja luonnonsuojelua koskevissa asioissa.
Paavo Väyrynen (kesk.) on jo aiemmin kertonut tavoittelevansa paikkaa ulkoasiainvaliokunnassa ja talousvaliokunnassa.
Parlamentin valiokuntapaikoista neuvotellaan parhaillaan poliittisten ryhmien välillä ja niiden sisällä.
Periaatteena on, että ensimmäisenä paikkansa saa valita suurin ryhmä ja ryhmän sisällä taas suurin kansallinen delegaatio. Valiokuntien puheenjohtajuudet jaetaan ryhmien kesken samalla periaatteella. Jokainen meppi saa ainakin yhden varsinaisen valiokuntapaikan ja yhden varapaikan.
Virallisesti uusien meppien valiokuntapaikat päätetään täysistunnossa heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Konservatiivien EPP-ryhmä piti järjestäytymiskokouksensa jo keskiviikkona. Parlamentin suurimman ryhmän johtoon valittiin saksalainen Manfred Weber. Muiden ryhmien järjestäytymiskokoukset ovat ensi ja sitä seuraavalla viikolla.
Perussuomalaisten mepit Sampo Terho ja Jussi Halla-Aho ilmoittivat keskiviikkona siirtyvänsä Britannian konservatiivipuolueen vetämään ECR-ryhmään. Aiemmin perussuomalaisten mepit ovat kuuluneet EU-kriittiseen EFD-ryhmään.
ECR on markkinataloutta ja vapaakauppaa puolustava ryhmä, joka suhtautuu EU:n integraation syvenemiseen kriittisesti. EFD:stä poiketen ryhmässä noudatetaan ryhmäkuria.
Maatalouspolitiikassa ECR-ryhmä ajaa markkinahenkistä linjaa ja jäsenmaiden välisten tukierojen tasoittamista.
NIKLAS HOLMBERG
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
