Helpotus Suomi.fi-valtuuksien kanssa tuskailleille: Katso-tunnisteelle neljä kuukautta jatkoa
Jatkoaika turvaa alkuvuoden veroilmoittamisen. Siitä huolimatta uudet asiointivaltuudet syytä huolehtia kuntoon viipymättä."Verohallinto vastaa asiakkaiden huoleen: Katson käyttäjät saavat lisäaikaa siirtyä Suomi.fi-palveluun". Verohallinnon aamuinen tiedote tuo suuren helpotuksen lukemattomille sähköisen asioinnin tunnistautumisen kanssa viime aikoina tuskailleille.
Verohallinto jatkaa Katso-palvelun käyttöaikaa neljällä kuukaudella. Jatkoajan myötä palvelu on käytössä ja siellä annetut valtuudet voimassa 30.4. asti.
Alkuvuoden veroasiointi hoituu näin vielä Katso-tunnisteella kirjautuen tai Katsossa annetuilla asiointivaltuuksilla.
Katso-palvelu on Verohallinnon ylläpitämä tunnistautumispalvelu yrityksille, yhdistyksille, verotusyhtymille, säätiöille, erilaisille etuuksille kuten yhteismetsille ja kunnille.
Palvelu sähköisen asioinnin tunnuksineen sekä siellä annettuine asiointivaltuuksineen oli määrä lakkauttaa vuoden lopussa. Verohallinto on kannustanut koko loppuvuoden ajan Katson käyttäjiä tekemään uudet asiointivaltuudet Suomi.fi-palvelussa.
Joulukuun alkuun mennessä 200 000 Katso-palvelun käyttäjää oli Verohallinnon mukaan siirtynyt käyttämään Suomi.fi-palvelua.
Katson varassa on siitä huolimatta edelleen yli 100 000 Verohallinnon asiakasta.
"Katso-palvelulle päädyttiin myöntämään lisäaikaa, koska etenkin valtuushakemuksen tekeminen muutamien asiakasryhmien kohdalla on saattanut olla hankalaa ja hidasta. Haluamme varmistaa, että sähköinen asiointi ei missään vaiheessa katkea, ja että asiakkailla on riittävästi aikaa saada Suomi.fi-valtuudet kuntoon", kertoo ylitarkastaja Juha Kartano Verohallinosta.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

