Luontojärjestöt tuomitsevat ahmojen metsästyksen sallimisen, päätöstä pidetään vastuuttomana
"Parempi vaihtoehto tappamiselle olisi ollut lisätä petovahinkojen korvausrahoja lisäbudjettiin."
Ahma on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, ja se on ollut täysin rauhoitettu vuodesta 1982. Kuva: Markku VuorikariLuontojärjestöt Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi, Animalia ja Luonnonsuojeluliitto Tapiola vastustivat erittäin uhanalaisen ahman metsästyksen aloittamista. Järjestöjen mielestä ahman ja porotalouden yhteensovittamiseksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin tappaminen.
WWF:n johdolla järjestöt ovat toistuvasti esittäneet, että pidemmällä tähtäimellä lupaavin toimenpide ahman ja poroelinkeinon yhteensovittamiseksi on siirtyä reviiripohjaiseen, ahman onnistuneiden pesintöjen määrän perusteella paliskunnalle maksettavaan porovahinkojen korvaukseen.
Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä toteaa, että petovahinkojen korvausrahojen lisäys lisäbudjettiin olisi myös ollut tappamista parempi vaihtoehto.
"Luonnonsuojeluliitto olisi ollut valmis kirjoittamaan tämän tukimuodon korotuksen puolesta myös EU:lle, kuten hyljekorvauksissakin tehtiin."
Tapiola suositteli ahman siirtoistutusten jatkamista, suurpetopolitiikan arviointisuositusten mukaisesti. "Aiemmista siirroista on ollut hyviä kokemuksia, mutta ministeriön tahtotila niiden toteuttamiseen puuttuu."
Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila on huolissaan metsästyksen ajoittumisesta ajankohtaan jolloin ahmanaaraalla voi olla poikaset pesässä.
"Käytännössä metsästystilanteessa on mahdotonta varmistua siitä, ettei tähtäimessä olevalla eläimellä ole pentuja ruokittavanaan. Kun imettävä emo joutuu ammuttavaksi, nääntyvät sen pennut kuoliaiksi. Tämä on merkittävä eläinsuojelullinen ongelma."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
