Saimaan kalastusrajoitukset päättyvät – ministeri ja Metsähallitus kehottavat välttämään verkkoja edelleen
Verkkokalastus heinäkuussa uhkaa erityisesti norpan kuutteja.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) ja Metsähallitus kehottavat välttämään verkkokalastusta saimaannorppien tärkeimmillä pesimäalueilla ja vakituisilla elinalueilla myös verkkokalastuskiellon päättymisen jälkeen heinäkuussa. Kuva: Jussi NukariSaimaan verkkokalastuskielto päättyy kesäkuun myötä, kertoo ympäristöministeriö.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) ja Metsähallitus kehottavat kuitenkin välttämään verkkokalastusta saimaannorppien tärkeimmillä pesimäalueilla ja vakituisilla elinalueilla myös kiellon päättymisen jälkeen heinäkuussa.
Verkkokalastus on täysin kiellettyä Saimaan kalastusrajoitusalueella kesäkuun loppuun, lukuun ottamatta alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja, joilla kalastuskielto päättyi aikaisemmin kesäkuussa.
Tilastojen mukaan heinäkuinen verkkokalastus on uhka erityisesti kuuteille. Vuosina 2016–2020 puolet havaitusta norppien verkkokuolleisuudesta tapahtui heinäkuussa. Aikavälillä todettiin 22 norpan verkkokuolemaa, joista 11 tapahtui nimenomaan heinäkuussa. Metsähallitus arvioi saaneensa tietoonsa vain noin 40 prosenttia saimaannorppien kokonaiskuolleisuudesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
