Työryhmä: Kuntavaalipäivä huhtikuulle
Kunnallisvaalien ajankohta pitäisi siirtää lokakuusta huhtikuuhun, ehdottaa oikeusministeriön asettama työryhmä raportissaan. Presidentinvaalien ajankohtaa ei siirrettäisi.
Ääenstys, Ennakkoääenstys, presidentinvaalit 2000; äänestäjän jalan näkyy äänestyskopista Kuva: Kimmo HaimiTällöin huhtikuun kolmannesta sunnuntaista tulisi yleinen vaalipäivä, jolloin toimitettaisiin kahden vuoden välein joko kunnallisvaalit tai eduskuntavaalit.
Presidentinvaalin siirtämiselle tammikuusta huhtikuuhun ei työryhmän mukaan ole riittäviä perusteita.
”Presidentinvaalien ajankohdalla on pitkäaikainen perinne, eikä äänestysaktiivisuuden lisäämistä tarvita. Lisäksi ajankohdan muuttaminen edellyttäisi perustuslain muuttamista”, työryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Kimmo Sasi sanoi raportin luovutustilaisuudessa.
Vaalien siirron keväälle uskotaan lisäävän äänestysaktiivisuutta. Työryhmä ehdottaa myös, että Suomen pitkän aikavälin tavoitteeksi tulisi asettaa eurovaalien aikaistaminen huhtikuuhun.
Työryhmän ehdotuksen mukaan kunnallisvaalit olisivat ensimmäisen kerran huhtikuussa vuonna 2017. Nykyisten valtuustojen toimikautta jatkettaisiin vuoden 2017 toukokuun loppuun. Näin uusi valtuusto pääsisi päättämään seuraavan vuoden budjetista ja verosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
