Päästöpahiksille ei ole luvassa sanktioita – ilmastokokouksessa neuvotellaan päästöjen seurannasta ja vähennysten kirittämisestä
Katowicen ilmastokokouksessa saatetaan sopia elimestä, joka valvoo maiden edistymistä ilmastotavoitteissaan.
Pariisin sopimuksen mukaiset päästövähennykset koskevat vuoden 2020 jälkeistä aikaa. Kuva: Kari SalonenVuonna 2015 solmitussa Pariisin ilmastosopimuksessa ei päätetty sanktioista, jotka lankeaisivat päästövähennystavoitteistaan lipsuville valtioille. Sellaisia tuskin tulee sopimusta toteuttavaan sääntökirjaankaan, josta neuvotellaan parhaillaan Puolan Katowicen ilmastokokouksessa.
ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia ympäristöministeriöstä arvelee, että Puolassa sovitaan jonkinlaisesta elimestä tai prosessista, joka valvoo maiden edistymistä ilmastotavoitteissaan.
Erkanemisaikeistaan huolimatta myös Yhdysvallat on yhä ilmastosopimuksen osapuoli vielä pari vuotta. Sen sijaan Pariisin sopimuksen mukaiset päästövähennykset koskevat vuoden 2020 jälkeistä aikaa.
Katowicen ilmastokokouksen ensimmäisellä viikolla virkamiehet paiskivat pitkiä työkokousrupeamia hioakseen niin sanottua sääntökirjaa siihen kuntoon, että tiistaina voidaan edetä korkean tason neuvotteluihin. Suomesta niihin osallistuu ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).
Sääntökirjassa määritellään keinot, joilla seurataan maiden etenemistä päästövähennystavoitteissaan. Honkatukian työryhmässä on muotoiltu Pariisin sopimuksen tavoitteita kirittävää mekanismia sekä sitä, millaisia ennakkotietoja maiden tulisi antaa köyhemmille maille osoittamastaan ilmastorahoituksesta.
Vuonna 2015 solmitun Pariisin sopimuksen yhteydessä linjattiin että teollisuusmaat pistävät liikkeelle ilmastorahoitusta vähintään 100 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä. Määrässä on mukana myös yksityistä rahaa.
Honkatukian mukaan neuvottelut ovat edenneet Katowicessa sujuvasti. Eri maiden aiheuttamia neuvottelutaktisia viivästyksiä voi olla odotettavissa kokouksen toisella viikolla.
Suomi neuvottelee ilmastokokouksessa osana EU:ta, jonka jäsenmailla on yhteneväiset tavoitteet. Arktisen neuvoston puheenjohtajamaana Suomi on esillä erityisesti maanantaina järjestettävässä arktisessa sivutapahtumassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
