Listaamaton ja varakas verouudistuksen voittaja
Valikoidut listaamattomien yhtiöiden omistajat ovat voittajia hallituksen esittämässä osinkoverouudistuksessa.
Voiton ehtoja on kaksi. Ensinnäkin yrityksellä pitää olla omaisuutta rutkasti enemmän kuin velkaa. Toiseksi omistajan saamien osinkojen määrän pitää olla haarukassa 94 000–315 000 euroa.
Velkaisten listaamattomien yhtiöiden ja pörssiosakkeiden omistajien verotus kiristyy joka tapauksessa.
Toisaalta moni osingonsaaja voi odottaa ensi vuonna enemmän osinkoja, jos yrityksillä menee edes lähes yhtä hyvin kuin nyt.
Hallituksen esityksen mukaan yhtiöiden voitosta perittävä yhteisövero putoaa 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Jos yritys tuottaa voittoa, siitä jää nykyistä suurempi osa yrityksen kehittämiseen – ja omistajille.
Yhteisöveron alentaminen merkitsee, että yritykselle ja sen omistajille jää ensi vuonna 6 prosenttia enemmän rahaa, jos voitto ennen veroja on yhtä suuri kuin tänä vuonna.
Avoimet ja kommandiittiyhtiöt eivät yhteisöveron alennuksesta hyödy. Niiden tuloksenjaosta yhtiömiehet maksavat pääoma- ja tuloveroa.
Osinkoverotuksen suosikkeja ovat varakkaiden listaamattomien yhtiöiden omistajat. Heidän saamastaan osingosta vain neljännes on veronalaista siihen asti, kunnes osinko on 8 prosenttia osakkeen matemaattisesta arvosta.
Listaamattoman yhtiön osakkeen arvo lasketaan jakamalla yrityksen nettovarallisuus osakkeiden määrällä. Siksi velkaisen yrityksen omistaja ei hyödy huojennuksesta.
Niin on tosin nytkin. Varakkaasta listaamattomasta yrityksestä voi saada kokonaan verotonta osinkoa 60 000 euroon asti. Siksi verouudistuksen voittajalla pitää olla osinkotuloja vähintään 94 000 euroa.
Ensimmäisessä ehdotuksessaan hallitus ei asettanut neljännesverolliselle osingolle ylärajaa. Se olisi merkinnyt niihin oikeutetuille kymmenien tuhansien eurojen veroetua samaan aikaan kun muiden verotus kiristyy.
Ministeri Paavo Arhinmäen (vas.) nostettua asian esiin hallitus viime torstaina ilmoitti korjaavansa esityksen valuviat.
Neljännesverotettavalle osinkotulolle tulee 150 000 euron katto. Se täyttyy, listaamaton yhtiö maksaa 8 prosentin osinkoa 1,9 miljoonan euron nettovarallisuutta vastaavista osakkeista.
Samalla hallitus päätti, että osingot eivät olekaan sataprosenttisesti veronalaista pääomatuloa, vaan 85-prosenttisesti. Poikkeus on edellä mainittu neljännesvero.
Nykyisestä verotus kuitenkin kiristyy alussa mainittuja voittajia lukuun ottamatta. Tänä vuonna osinkotulo on pääsääntöisesti veronalaista 70-prosenttisesti.
Osingoista perittävä pääomavero on 30 prosenttia 40 000 euroon asti ja sen jälkeen 32 prosenttia, edellä kerrotuin huojennuskertoimin. Siten varakkaiden listaamattomien yhtiöiden omistajat maksavat alkuun 7,5 prosentin osinkoveron, muut 25,5 prosenttia. Osinkoveron katto on 27,2 prosenttia.
Osuuskuntien osuuspääoman korkojen verotusta ei ole erikseen mainittu tähänastisessa keskustelussa.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
