IS: Poliisi tyhjensi aseliikkeen yhdessä Puolustusvoimien kanssa Varsinais-Suomessa
Lounais-Suomen poliisin mukaan liikkeessä "ei ole välttämättä noudatettu asealan elinkeinoluvan lupasäännöksiä".
Asiassa ei tällä hetkellä epäillä rikosta, mutta tarkempia syitä haltuunottoon ei kommentoida, koska kyseessä on salassa pidettävä asia. Kuva: Lari LievonenPoliisi otti maanantaina haltuunsa varsinaissuomalaisen aseliikkeen kaikki aseet ja patruunat, kertoo Ilta-Sanomat. Mukana operaatiossa oli myös Puolustusvoimat.
Lounais-Suomen poliisin mukaan liikkeessä "ei ole välttämättä noudatettu asealan elinkeinoluvan lupasäännöksiä".
Asiassa ei tällä hetkellä epäillä rikosta, mutta tarkempia syitä haltuunottoon ei kommentoida, koska kyseessä on salassa pidettävä asia.
Liikkeen vastuuhenkilö kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kyse olisi elinkeinoluvan tilapäisestä peruuttamisesta.
Ampumatarvikkeita on ollut liikkeen säilytyksessä liian suuri määrä, eikä tarvittavia myynti- ja ostotietoja ole ilmoitettu määräajassa Poliisihallitukselle.
Ampumatarvikkeita on ollut liikkeen säilytyksessä liian suuri määrä, eikä tarvittavia myynti- ja ostotietoja ole ilmoitettu määräajassa Poliisihallitukselle. Ilmoitusten määräaikoja vastuuhenkilö kuvaa liian lyhyiksi.
"Nyt meillä on toiminta-aikaa järjestää asioita kuntoon ja vastata heidän vaatimuksiinsa ja kysymyksiinsä, jolloin lupa voidaan saada takaisin voimaan", hän kommentoi jatkoa.
Poliisi voi lain mukaan ottaa aseita ja ampumatarvikkeita haltuun, jos asealan elinkeinolupa raukeaa tai se peruutetaan. Väliaikaisen haltuunoton perusteeksi riittää perusteltu epäily ampuma-aseen tai tarvikkeiden väärinkäytöstä.
Ilta-Sanomat: Poliisi otti aseliikkeen aseet haltuun – iso operaatio herätti silminnäkijän huomion
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






