Ydinvoimaloilla jälleen kovat käyttökertoimet
Olkiluodon ydinvoimaloiden käyttökerroin oli viime vuonna 93 prosenttia ja Loviisan 91,1 prosenttia eli maailman parhaimmasta päästä.
Olkiluodon kaksi ydinvoimalaa käyvät hyvällä teholla, kolmannen odotetaan valmistuvan 2018. Kuva: Hannu HuovilaFortumin Loviisan ydinvoimalaitoksella tuotettiin sähköä viime vuonna 8,33 terawattituntia eli 13 prosenttia Suomen sähköntuotannosta. Loviisan voimalaitoksen käyttökerroin oli 91,1 prosenttia, mikä on Fortumin mukaan kansainvälisesti maailman painevesilaitosten parhaita.
Loviisa ykkösen käyttökerroin oli 88,6 prosenttia ja Loviisa kakkosen 93,5 prosenttia. Kakkosyksikön tuotanto oli laitoshistorian toiseksi suurin.
Ykkösyksiköllä tehtiin laaja vuosihuolto eli niin kutsuttu nelivuotisvuosihuolto ja kakkosyksiköllä lyhyt vuosihuolto.
"Turbiinin uudistamisessa voimalaitoksen sähköntuotantoteho nousi 12 megawattia", kertoo voimalaitoksen apulaisjohtaja Thomas Buddas.
Fortum investoi Loviisaan viime vuonna 100 miljoonaa euroa.
TVO:n Olkiluodon ydinvoimalaitos tuotti 14,35 terawattituntia sähköä. Kahden yksikön yhteinen käyttökerroin oli 93,0 prosenttia eli historian seitsemänneksi suurin.
Olkiluoto kakkosen käyttökerroin oli 94,6 prosenttia ja Olkiluoto ykkösen 91,4 prosenttia.
"Vuosihuollot onnistuivat hyvin ja nopeasti", tuotantojohtaja Mikko Kosonen sanoo.
Olkiluoto 2:n ensi kesän normaalia pidemmässä vuosihuollossa vaihdetaan kaikki pääkiertopumput sekä uusitaan lauhdutin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
