SDP ja kokoomus puolustavat valtaansa Hämeessä
Kokoomus vietti vaalikahvilan avajaisia Lahden Aleksanterinkadulla torstaina. Puhetta pitää lahtelainen eduskuntavaaliehdokas Sari Niinistö. Juha Tanhua Kuva: Viestilehtien arkistoHämeen vaalipiirin suurin puolue on SDP, joka sai viime vaaleissa neljä kansanedustajapaikkaa 14:stä. Työväenpuolueen tavoitteena on pitää paikkalukunsa ja suurimman puolueen asema, mikä ei ole lainkaan läpihuutojuttu. Istuvista kansanedustajista Jouko Skinnari ja piirin edellinen äänikuningas Johannes Koskinen eivät asettuneet ehdolle.
”Viime vaalien 17 000 ääntä hakee uutta ehdokasta”, toteaa SDP:n Hämeen piirin puheenjohtaja Jouni Mäkelä.
”Toisaalta se antaa mahdollisuuksia muille ehdokkaille, mikä ryhdittää vaalityötä.”
Vahvinta aluetta SDP:lle on Kanta-Häme. Kokoomuksella puolestaan on vankin jalansija Lahden seudulla, kertoo puolueen Hämeen piirin puheenjohtaja Juha Rostedt.
Kokoomus tavoittelee neljää paikkaa, yhtä enemmän kuin edellisvaaleissa. Nykyiset kansanedustajat Timo Heinonen, Sanni Grahn-Laasonen ja Kalle Jokinen pyrkivät jatkokaudelle.
Viime vaaleissa täpärästi vailla paikkaa jäänyt lahtelaispoliitikko Ilkka Viljanen yrittää uudelleen, sen sijaan yli 4 700 ääntä kerännyt, niin ikään lahtelainen Tuija Nurmi on vetäytynyt politiikasta.
Perussuomalaiset sai kolme paikkaa viime vaaleissa, mutta James Hirvisaari vaihtoi kesken kauden yhden hengen Muutos 2011 -eduskuntaryhmään. Maahanmuuton arvosteluun erikoistunut Hirvisaari pyrkii tällä kertaa Uudeltamaalta Muutos 2011 -puolueen listoilta.
Perussuomalaisten Hämeen piirin varapuheenjohtaja, kansanedustajaehdokas Lulu Ranne luottaa puolueensa menestyvän Hämeessä.
Tavoitteena on uusia kolmen paikan tulos. Ranteen mukaan Hirvisaaren menetystä korvaa se, että perussuomalaiset poliitikot ovat nyt paljon tunnetumpia ja kokeneempia kuin neljän vuoden takaisissa jytkyvaaleissa, jotka nostivat tuoreita kasvoja pinnalle.
”Toiminnan kautta on nimeä kertynyt. Meillä on perehtyviä ja näkyviä poliitikkoja esimerkiksi kaupunginhallituksissa ja maakuntaelimissä.”
Keskusta hakee Hämeessä suurta vaalivoittoa, kahden paikan sijaan pitäisi saada neljä. Tavoitteen saavuttamiseksi keskustan pitäisi onnistua kalastelemaan liikkuvia äänestäjiä, varsinkin suurista kaupungeista.
Juha Rehula ja Sirkka-Liisa Anttila uusinevat paikkansa. Muihin läpimenijöihin vaikuttaa suuresti henkilökohtaisten kampanjoiden onnistuminen. Kokeneimpien ehdokkaiden joukossa on Timo Kaunisto, joka on aikaisemmin pyrkinyt Varsinais-Suomen piiristä mutta ei päässyt viime vaaleissa läpi.
Jos kristillisdemokraatit onnistuvat, puheenjohtaja Päivi Räsänen voi jatkaa kansanedustajauraansa.
Mahdollisia yhden paikan puolueita ovat myös vasemmistoliitto ja vihreät.
Vasemmistoliitolla on kärkinimenään istuva kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen.
Vihreät lähtee vaaleihin ilman hämäläistä kansanedustajaa. Vahvimmilla lie Kirsi Ojansuu-Kaunisto, joka on toiminut kansanedustajana aiemmin.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
