Sähkön hinta alenee
Pohjoismaiden sähköpörssin hinta on pudonnut vuodessa lähes sadasta eurosta megawattitunnilta 35 euroon, jonka vuoksi suuret sähköyhtiöt Suomessa ovat ilmoittaneet alentavansa myyntisähkön hintaa.
Hintaa alentavat vuoden alkupuolella muun muassa Fortum, Vattenfall ja Helsingin Energia, jonka yleissähkön hinta alenee 9 prosenttia ja kausisähkön viitisen prosenttia.
Hinnan lasku tulee melko myöhään siihen verraten, että pörssisähkö painui 40 euroon jo keväällä ja on sen jälkeen pysynyt matalalla.
Suurin pörssihintaa alentava tekijä on vesivarastojen täyttyminen Norjassa ja Ruotsissa, Energiameklareiden toimitusjohtaja Esko Kytömäki sanoo.
Marras–joulukuussa varastot nousivat korkeammalle kuin koskaan ajankohtaan nähden.
”Vuosi sitten vettä oli sähkömäärinä mitaten 40 terawattituntia alle normaalin ja nyt sitä on 10 terawattituntia yli”, Kytömäki sanoo.
Myös talouden taantuma vaikuttaa hintoihin kivihiilen ja muiden polttoaineiden hinnan alentumisen sekä päästökaupan kautta.
Kun teollisuus ei käytä polttoaineita, niiden hinnat alentuvat. Päästökaupassa taas talous vaikuttaa kahta kautta: ensinnäkin teollisuus tarvitsee aiempaa vähemmän päästöoikeuksia tuotannon vähentyessä ja toiseksi energiaa kuluu aiempaa vähemmän, jolloin päästöt pienenevät.
Päästöoikeuden hinnat ovat nyt 7 euroa hiilitonnilta oltuaan pitkään kaksi kertaa korkeammalla.
Pörssihintaa on alentanut myös syksyn lämmin sää.
Suomessa pörssin aluehinta nousi viime vuonna Ruotsin ja varsinkin Etelä-Norjan hintoja korkeammaksi. Kytömäen mukaan siihen vaikuttaa Norjan ja Ruotsin välisten siirtoyhteyksien takkuaminen sekä se, että Venäjältä tuleva sähkö alkaa noudattaa aiempaa enemmän markkinataloutta eli sen hinta ja määrä noudattelee aiempaa enemmän kysyntää.
JOUKO KYYTSÖNEN
Marras–joulukuussa varastot nousivat korkeammalle kuin koskaan ajankohtaan nähden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
