Ulkoministeri Haavisto näyttää suomalaisille esimerkkiä ja keskittyy mökkeilyyn kotimaassa – "Luvassa on puutarhan hoitoa ja lekottelua veden äärellä. Olen myös kunnostanut puuvenettä"
Koronakevään kirjasuosikiksi ministeri nostaa Robinson Crusoen tekijän Daniel Defoen Ruttovuoden.
Ulkoministeri Pekka Haavisto aikoo lomailla heinäkuussa. Hänellä on sisarustensa kanssa Tampereen Teiskossa vanha sukutila aittoineen ja navettoineen. Kuva: Carolina HusuUlkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on kehottanut suomalaisia välttämään tänä kesänä ulkomaanmatkailua ja keskittymään kotimaan huvituksiin. Hän aikoo noudattaa omia ohjeitaan ja mökkeillä kesällä Tampereen Teiskossa.
"Luvassa on puutarhan hoitoa ja lekottelua veden äärellä. Olen myös kunnostanut puuvenettä, joka on saatu veteen. Vene näyttäisi kelluvan", Haavisto sanoo MT:lle.
Haavistolla on sisarustensa kanssa Teiskossa vanha sukutila aittoineen ja navettoineen. Pellot ovat vuokralla. Äidin suvun teiskolaiset juuret menevät aina 1500-luvulle asti.
"Olen järjestänyt usein Teiskossa isot kesäjuhlat ja kutsunut ystäviä yhteen. Tänä vuonna siitä pitää luopua. Hyvät kirjat ovat nyt parasta kesätekemistä."
Koronaepidemian vuoksi ulkoministeri ei ole matkustanut ulkomaille sitten maaliskuun alun Kroatian vierailun jälkeen.
Illat ovat olleet yllättävän tyhjiä, ja aikaa on jäänyt myös kirjojen lukemiselle ja elokuvien katselemiselle Netflixistä, mikä tuntuu Haavistosta ylelliseltä.
Koronakevään kirjasuosikiksi hän nostaa Robinson Crusoen tekijän Daniel Defoen Ruttovuoden, joka kertoo 1600-luvun ruttoepidemiasta Lontoossa. Kirja alkaa siitä, kun seinille liimataan tietoja edellispäivänä kuolleista ihmisistä.
"Sitten tulevat valelääkärit ja valerohdot. Kirjassa kuvataan ihmisten pelkoa kohdata toisia. Teos kertoo 1600-luvusta, mutta kaikki tapahtuu kuin tänä päivänä."
Haaviston kevään paras elokuvakokemus on brasilialaisen Fernando Meirellesin ohjaama Kaksi paavia. Elokuva kertoo arvomaailmoiltaan kahden erilaisen paavin konservatiivisen Benedictuksen ja liberaalin Franciscuksen tapaamisesta.
Ulkoministeri aikoo pitää kesälomaa ainakin heinäkuussa.
"Sihteeri väitti, että mulla on 54 lomapäivää käyttämättä. Tuuletin, että jes mä palaan lomalta lokakuussa. No ei sentään. Koitan käyttää pätkissä lomapäiviä", Pekka Haavisto naurahtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
