Metsäteollisuudessaparhaat suhdanneodotukset
Teollisuuden suhdannenäkymät parantuivat keväällä hieman alkuvuodesta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n suhdannekyselyn mukaan metsäteollisuuden näkymät ovat parhaat.
Liki joka kolmannessa puuteollisuuden yrityksessä ennakoitiin käännettä parempaan suuntaan. Yksikään ei huhtikuussa odottanut suhdanteiden enää heikkenevän.
Sahateollisuudessa tilannetta kuvataan heikoksi. Hintojen lasku on kuitenkin kääntynyt loivan nousun odotuksiksi.
Paperiteollisuuden yrityksissä uskotaan tuotannon määrän kasvavan. Hinnat näyttävät kuitenkin vähän laskevan. Työvoimaansa yritykset eivät enää vähennä.
”Suhdanne paranee hitaasti, ja sen vaikutukset työllisyyteen ovat vähäiset”, EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen luonnehtii kokonaistilannetta.
EK mittasi yritysten mielialoja huhtikuussa. Joka viides yritys uskoi parempiin aikoihin kesän ja alkusyksyn aikana. Joka kolmas oli pessimisti.
Teollisuuden saldoluvuksi mitattiin nyt plus yhdeksän, kun tammikuussa jäätiin miinus kuuteen. Myönteisiä odotuksia on siis enemmän kuin kielteisiä.
Teollisuuden sisällä oli suuria eroja. Metallissa saldoluku ei muuttunut tammikuusta, vaan pysyi plus seitsemässä. Rakentamisessa mielialat ovat hieman kielteisiä.
Synkin suhdannekuva on graafisella teollisuudella, jossa suhdanteiden odotetaan heikkenevän. Valtaosalla vastaajista kapasiteetti on vajaakäytössä. Palvelualalla suhtaudutaan tulevaisuuteen lievän myönteisesti.
Yleineen suhdannekuvaan ei EK:ssa odoteta suuria muutoksia seuraavan puolen vuoden aikana. Tuotannon ja myynnin kasvu on hyvin hidasta.
EK:n suhdannekyselyyn vastasi liki tuhat yritystä. Ne työllistävät 250 000 suomalaista.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
