Tukes: Malminetsintä on ollut niin vilkasta, että kairauskalusto loppui kesken
Kaivosyhtiöiden malminetsintä, investoinnit ja tuotanto kasvoivat kaksinumeroisin prosenttiluvuin.
Kaivosten investoinnit ja tuotanto sekä malminetsintä kasvoivat Suomessa vuonna 2016 voimakkaasti. Kuvassa Outokumpu Chromen kaivos Kemissä. Kuva: Pekka FaliSuomen maaperästä etsittiin viime vuonna aiempaa vilkkaammin malmia, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Se on Suomen kaivosasioista vastaava viranomainen.
Investoinnit malminetsintään kasvoivat vuodesta 2015 19 prosenttia yltäen 41 miljoonaan euroon. Tukesille malminetsinnästä raportoi 41 yhtiötä.
Kansainvälinen trendi on aivan päinvastainen: Maailmanlaajuisesti malminetsintä väheni 21 prosenttia.
Myös kaivosinvestoinnit kasvoivat Suomessa. Kaivoksiin investoitiin 242 miljoonaa euroa, mikä on 54 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Tuotantokin kasvoi. Kaivoksista louhittiin 33 prosenttia enemmän malmia ja hyötykiveä kuin 2015.
Tukesin mukaan etsintä on ollut niin vilkasta, että kaivosyhtiöillä on ollut vaikeuksia saada kairauskalustoa talvikaudeksi 2016–2017.
Suomen kaksi lupaavinta mineraaliesiintymää ovat AA Sakatti Mining Oy:n kohde Sodankylässä ja Mawson Oy:n kohde Ylitorniolla. Molemmat sijaitsevat Natura-alueilla. Malminetsintä pysähtyi niissä valitusten vuoksi, mutta työ jatkui jälleen viime syksynä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
