Viljelijä protestoi omaeläkkeen terveyskyselyä
Maanviljelijä Aarno Latvala Nivalasta teki vapaaehtoisen eläkevakuutuksen vuonna 1992. Sopimukseen liitettiin erillinen perhevakuutus.
Perhevakuutuksen kuuluu turvata tässä tapauksessa yli 20 vuoden eläkesäästöt perheenjäsenille. Heidät Latvala nimesi saajiksi, jos hän kuolee ennen eläkkeen maksamista.
”Kyse on vakuutuksesta. Siitä maksettiin erillistä maksua koko ajan”, Latvala selvittää.
Latvala ei ole kuollut, vaan jatkaa 65-vuotiaana maataloutta ja voi mielestään hyvin. Karjasta hän luopui, mutta jäähdyttelee kasvinviljelijänä.
Ensi vuodenvaihteessa Latvala jää eläkkeelle. 66-vuotias ei enää ikänsä takia saa EU-tukia. Miestä harmittaa terveysselvitykset, joita vakuutusyhtiö vaatii.
”Onko hengenlähtö niin lähellä että perheenjäsenen etu lakkaa ja edunsaajaksi tuleekin Tapiola”, mies kysyy.
Palvelujohtaja Niko Toiviainen Lähi-Tapiolasta vastaa Latvalan kysymyksiin.
”Vakuutusehdoissa määritellään hyvin tarkkaan vakuutuksen sisällön muutosmahdollisuudet sekä oikeudet.”
Perhe-eläkkeessä voidaan muuttaa edunsaajaa taikka lyhentää tai pidentää eläkkeen kestoa. Yhdessä sovitaan voimassaolon muutoksista. Latvala siirsi eläkettään.
”Asia ratkaistaan vakuutetun terveydentilasta saadun selvityksen perusteella”, Toiviainen sanoo.
Tämä mainitaan Tapiolan omaeläkkeen vakuutusehdoissa vuodelta 1995. Omaeläke on henkivakuuttajan markkinointitermi. Nyt yhtiö kuuluu Lähi-Tapiola-ryhmään.
Toiviainen lähetti toimitukseen vuoden 1995 vakuutusehdot. Ne ovat hänen mukaansa sisällöllisesti samat kuin 1992:n ehdot. Vakuutussopimuslaki uusittiin välillä.
Johtava lakimies Harri Isokoski Finestä vahvistaa vakuutusyhtiön oikeuden vaatia terveysselvityksiä, mikäli eläkettä ei nosteta alunperin sovitusti.
”Asia ei ole täällä outo. Siitä otetaan yhteyttä ja ihmetellään”, Isokoski kertoo.
Fine neuvoo kuluttajia vakuutuksen ja pankkiasioinnin ongelmissa. Siellä selvitetään valituksia kielteisistä korvauspäätöksistä tai riitoja pankkipalveluista.
Vakuutusyhtiölle aiheutuu kuluja ja kuolemanriskiä, jos vapaaehtoista eläkevakuutusta sittemmin muutetaan. Riski lasketaan hinnassa ja ehdoissa vakuutusta tehtäessä.
Kuolemanvaraturvaa ei lisätä, jos vakuutusyhtiö arvioi vakuutetun kuolemanriskin liika suureksi. Periaate on sama kuin henkivakuutuksessa.
Isokoski ja Toiviainen eivät kerro, minkä verran perhevakuutuksia hylätään terveysselvitysten takia. Summa ei selviä, paljonko eläkesäästöjä päätyy vakuutusyhtiöille.
Latvala ja Toiviainen eivät ole yhtä mieltä siitä, mistä omaeläkkeessä on kyse. Latvalasta se on eläkesäästämistä. Vakuutuksesta on kyse Toiviaisen mukaan.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
