Lapsiperhe löysi kodin koulun vierestä
Viisivuotiaan Iinan Pomppis alkaa syyskuussa. ”Siellä jumpataan”, Iina selittää. Iina on muuttanut viime syksynä perheensä kanssa Lahdesta Vuolenkoskelle.
Kolmilapsisen perheen äiti Pauliina Luotola on paluumuuttaja. Puoliso Aatu Holma on syntynyt Lahdessa.
”Kerrostalon kolmio rupesi olemaan perheelle liian pieni”, Holma kertoo.
”Mitään ei ole jäänyt uupumaan, kun tultiin tänne”, Pauliina Luotola sanoo.
”On ihanaa, kun on kyläkoulu, jota olen itsekin käynyt. Päiväkotiryhmät ovat pieniä ja harrastuksia löytyy lapsille ja aikuisille.”
Kyläkoulun tulevaisuus näyttää sikäli hyvältä, että oppilasmäärä on kasvussa.
Vuolenkosken kuulu kesätori on tullut tutuksi jo tiskin takaa. ”Oltiin Iinan kanssa touhuamassa, kun oli päiväkodin ja eskarin kahvitusvuoro.”
Aatu Holma kertoo jo kotiutuneensa kaupungista kylälle, josta on helppo käydä Lahdessa töissä. Holma on mielissään siitä, että tontti rajoittuu kouluun. ”Tuosta koivun takaa menee sinne suoraan polku.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
